Opiskele onnellisempana

Tieto on valtaa ja suomalainen koulutusjärjestelmä vuodesta toiseen maailman kärkikastia. Silti opinahjoissa esiintyy koulukiusaamista, masentuneisuutta ja yksinäisyyttä. Millaiset eväät tekevät oppilaasta onnellisemman?

Yhdysvaltalaisen opiskelijoille ja koululaisille suunnatun Project Happiness -hankkeen perustaja ja johtaja Randy Taran jakaa huffintonpost.comissa viisi neuvoa opiskelijoille ja näiden vanhemmille. Miten lapsi ja nuori jaksavat paremmin?

Tunteitaan ymmärtävä pärjää

Kirjaviisaus on hieno pääoma, mutta tunneäly on se taito, jolla selvitään elämän ylä- ja alamäissä. Koulutus ja faktojen hallinta eivät takaa onnellista elämää. Moni aloittaa opinnot korkeakouluissa vain huomatakseen opintien olevan turhan stressaava.

Kokeissa pärjääminen ei enää riitä menestykseen. Elämän todellisiin haasteisiin kuuluu kyky käsitellä tunteita, ymmärtää niiden taakse kätkeytyviä viestejä ja kyetä reagoimaan ja toimimaan oikein henkisen tasapainon saavuttamiseksi.

Tunneälykkyyttä voidaan opettaa kouluissa, ja Taranin mukaan se on yhtä tärkeää kuin matematiikan tai kielten pänttääminen. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että tunteidensa hallitseminen lisää koulussa pärjäämistä jopa kymmenellä prosentilla.

Opiskele empatiaa

Kiusaaminen on ongelma monessa koulussa ja jopa työpaikoilla. Lääkkeeksi sopii Taranin mielestä empatian opiskelu. Myötäelämisen taito ei tule kaikille syntymälahjana; se on omaksuttu tapa tarkastella asioita ja kyky, jota voi harjoitella.

Kestävän onnellisuuden avaimet ovat toisten huomioimisessa. Mitä enemmän teet toisen vuoksi, sitä tyytyväisempi olet itse. Erilaisuuden hyväksyminen muiden panettelun sijaan tekee kaikista vahvempia.

Tunne itsesi

Itsetuntemuksen lisääminen vaikuttaa elämän mielekkyyden kokemiseen. Vahvuutensa ja oppimistyylinsä tuntevat opiskelijat kokevat helpommin olevansa tyytyväisiä itseensä ja elämäänsä. Jos tehokkaat ja itselle sopivat opiskelutavat ovat hakusessa, voit aloittaa testaamalla ja pohtimalla, opitko parhaiten näkemällä, kuuntelemalla, kokemalla vai koskettelemalla.

Kehu tekoja, älä ominaisuuksia

Jokaisella on luontaisia lahjakkuuksia ja taipumuksia tiettyjen harrastusten pariin. Nämä vahvuudet on tärkeää huomata ja kehittää. Siitä huolimatta lokeroitumisesta kyvykkääksi tietyllä alueella voi olla huonoja seurauksia.

Opiskelijat, joille kerrotaan usein näiden olevan hyviä tietyissä asioissa, eivät uskalla kokeilla jotain täysin poikkeavaa ja erilaista. Tämä johtuu epäonnistumisen ja tuomituksi tulemisen pelosta.

Ne, jotka ovat pienestä pitäen omaksuneet ilon uuden oppimisesta, saavat iloa uusista kokemuksista. He tietävät, että mitä enemmän he yrittävät, sitä enemmän he saavuttavat, siitä huolimatta, että matkan varrella on väistämättömiä haasteita.

Nuorelle ei siis kannata tokaista, "Olet nero!", vaan mieluummin "Vau, oletpa nähnyt vaivaa, loistavaa työtä!" Kehujen suuntaaminen onnistuneeseen tulokseen henkilön ominaisuuksien sijaan kannustaa yrittämään uusillakin alueilla.

Kiitollisuus lisää onnea

Pitkän tähtäimen onnellisuuden takaa kiitollisuus. Ajattele säännöllisesti asioita, joista olet kiitollinen: ihmisiä, jotka ovat auttaneet sinua, mahtavaa peliä, unohtumatonta illallista, kaunista luontokokemusta, mitä tahansa onnelliseksi tekevää.

Muistele elämän kohokohtia ja kirjoita ne vaikka paperille. Kirjaa mielekkäitä tapahtumia ja asioita ylös vähintään kerran viikossa tai vaikka joka ilta.

Voit myös kirjoittaa kiitoskirjeen jollekulle elämääsi suotuisasti vaikuttaneelle henkilölle; päädyit sitten lähettämään preivin tai et, koet todennäköisesti olevasi onnekkaampi. Tutkimusten mukaan ihmiset, jotka pohtivat aktiivisesti hyviä muistoja, alkavat keskittyä elämän positiivisiin puoliin negatiivisuudessa rypemisen tilalla.

MTV3/Eira Talka/huffingtonpost.com

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat