Opintotukien takaisinmaksu kuun loppuun mennessä

Kela muistuttaa, että vuoden 2005 opintotuen vapaaehtoinen palautusaika päättyy tämän kuun lopussa.

Jos opiskelijan tulot vuonna viime vuonna ylittivät vuositulorajan, hän voi vapaaehtoisesti palauttaa liikaa maksetut opintorahat ja asumislisät. Viimeinen palautuspäivä on tämän kuun lopussa.

Jos opiskelijalle maksettiin vuonna 2005 opintotukea yhdeksältä kuukaudelta, opintotuen lisäksi saatujen muiden tulojen vuosituloraja on 9090 euroa. Opiskelija voi varmistaa oman tulorajansa Kelan toimistosta tai Kelan Internet-sivujen asiointipalvelusta. Tuloina otetaan huomioon kaikki veronalaiset bruttomääräiset ansio- ja pääomatulot ilman vähennyksiä sekä toimeentuloon tarkoitetut apurahat ja ulkomaan tulot. Opiskelijan on itse laskettava opintotukeen vaikuttavien muiden tulojensa määrä. Jos opiskelija ei itse huolehdi siitä, että hänen tulonsa eivät ylitä vuositulorajaa, Kela perii liikaa maksetut tuet takaisin.

Takaisinmaksua helpotettu

Palautusilmoituksen voi tehdä Internetissä opintotuen sähköisellä muutosilmoituksella.

Asiointipalveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla ja palvelu kertoo, mitkä kuukaudet opiskelija voi palauttaa ja miten palautus korottaisi vuositulorajaa. Valinnat tehtyään opiskelija voi tulostaa itselleen maksamisessa tarvittavat tiedot tai tilata Kelalta postitse toimitettavan maksulomakkeen.

Palautusilmoituksen voi myös tehdä entiseen tapaan opintotuen olosuhdemuutoslomakkeella. Lomake on toimitettava maaliskuun puoliväliin mennessä Kelaan tai yliopiston opintotukitoimistoon, josta opiskelijalle lähetetään kotiin valmiiksi täytetty maksulomake.

Kela ilmoittaa opintorahan palautukset verottajalle, joka ottaa ne ilmoituksen perusteella huomioon opiskelijan lopullisessa verotuksessa.

Vuosi sitten opintotuen vapaaehtoisia palautuksia kertyi 21 miljoonaa euroa 24 700 opiskelijalta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat