Opintotukia karhutaan yli 46 000 opiskelijalta

Lähes 46 800 opintotuen saajaa ansaitsi liikaa vuonna 2007. Koska he eivät ole peruneet tai palauttaneet opintotukea ajoissa, Kela on lähettänyt heille opintotukilain mukaisen päätösehdotuksen takaisinperinnästä.

Opintotukea sai vuonna 2007 kaikkiaan noin 324 000 opiskelijaa. Heistä 46 782:n tulot olivat verohallinnolta saatujen tietojen mukaan suuremmat kuin opintotukilain mukainen vuosituloraja. Tämä on yli 14 prosenttia kaikista opintotuen saajista.

Keskimäärin takaisinmaksettava summa on 1182 euroa. Päätösehdotusten mukaisten perintöjen yhteismäärä on 55,3 miljoonaa euroa.

Opintotuessa vuosituloraja määräytyy sen mukaan, kuinka monelta kuukaudelta opiskelija on nostanut opintotukea. Jos opiskelija nosti tukea yhdeksältä kuukaudelta vuonna 2007, hänen vuositulorajansa oli 9090 euroa. Opintotuen saajien keskimääräiset veronalaiset tulot vuonna 2007 olivat 6997 euroa (ilman opintotukea).

Yhä useampi saa karhukirjeen

Takaisinperintäehdotuksen saajien määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Päätösehdotusten määrä kasvoi nyt viime vuoteen verrattuna lähes 12 prosenttia. Viime vuona Kela lähetti maksuehdotuksia noin 42 000 opiskelijalle ja perittävä määrä oli yhteensä 48,4 miljoonaa euroa.

- Takaisinperinnän vuosittainen kasvu kertoo koko ajan lisääntyneestä opiskeluaikaisesta työssäkäynnistä sekä siitä, että tulorajat ovat jääneet jälkeen, toteaa suunnittelija Jouni Parkkonen Kelan opintotukiryhmästä.

Opintotuen saajien tulorajoja korotettiin viime vuoden alusta. Korotettuja tulorajoja sovelletaan kuitenkin vasta vuoden 2008 ansioihin, eli ne eivät tule voimaan takautuvasti.

Uudelleenkäsittelypyyntö on tehtävä kuukauden kuluessa

Kela lähettää takaisinperintäehdotuksen kaikille vuositulorajansa ylittäneille opiskelijoille. Se on päätösehdotus, sillä Kelalla ei ole tietoa, mikä osa tuloista on saatu opiskeluaikana. Jos vuositulorajan ylitys johtuu muista kuin opiskeluaikana saaduista tuloista, maksettava määrä voi pienentyä tai takaisinmaksua ei tule lainkaan.

Opiskelija voi tehdä 30 päivän kuluessa Kelalle uudelleenkäsittelypyynnön, jossa hän antaa selvityksen opinnoistaan ja siitä, milloin tulot on saatu. Selvitys on tarpeen, kun opiskelija on vuoden 2007 aikana aloittanut opintonsa, valmistunut tai käyttänyt enimmäistukiaikansa loppuun.

Edellisissä tulovalvonnoissa opintonsa aloittaneita tai valmistuneita on ollut noin neljäsosa takaisinperintäehdotuksen saaneista.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat