Opintotuen perintään harkitaan pehmennystä

Kulttuuriministeri Suvi Lindén olisi valmis pehmentämään opintotuen kiisteltyä takaisinperintää enemmän kuin asiaa selvittänyt tutkijaryhmä suosittaa.

Opiskelijoita Helsingin Porthanian edustalla

Professori Reijo Raivolan johtama ryhmä ei tekisi takaisinperintään periaatteellisia muutoksia, mutta antaisi liikaa ansainneille opiskelijoille muutaman kuukauden lisäaikaa vapaaehtoisiin, korottomiin palautuksiin.

Tutkijat luovuttivat selvityksensä tänään Lindénille, joka lupaakin pidennystä määräaikaan. Näin ylimääräiset tukensa voisi maksaa takaisin ilman jälkiseuraamuksia vielä seuraavan vuoden helmikuussa, kun takarajana nyt on vuodenvaihde. Lisäksi hallitus käsittelee tällä viikolla esitystä, joka kertaluontoisesti antaisi viime vuoden korottomille palautuksille lisäaikaa elokuun loppuun asti.

Lindén muuttaisi laskutapaa

Jos järjestelmää halutaan lieventää muutenkin, se onnistuisi tutkijoiden mielestä helpoiten korottamalla osittaisen takaisinperinnän markkarajaa. Nyt opiskelijoilta karhutaan ainoastaan puolet ensimmäisestä tulorajan ylittävästä 6000 markasta.

Lindén pitää pehmennyksiä tarpeellisina, mutta tapaa pohditaan vielä kesän. Ministeri totesi kuitenkin myöhemmin tänään STT:lle pitävänsä itse yhä selvempänä koko laskutavan muuttamista. Tulorajansa ylittäneiltä opiskelijoilta perittäisiin tällöin ylimääräisten tukikuukausien enimmäistukea vastaava summa.

Nyt karhuttava summa lasketaan opiskelijan liikojen tulojen perusteella. Jos tämä ei kuitenkaan osoittaudu tarkoituksenmukaiseksi, Lindén tyytynee tutkijoiden esille ottamaan markkarajan korotukseen.

Perintä rankaisee liikatuloista

Opintotuen takaisinperinnästä syntyi kiivas keskustelu alkuvuodesta, kun ensi kertaa perittävänä olleiden vuoden 1998 liikatukien yhteissumma nousi korkoineen 137 miljoonaan markkaan. Kansaneläkelaitosta syytettiin heikosta tiedottamisesta ja järjestelmää epäkannustavuudesta.

Kaikki opiskelijat eivät olleet oivaltaneet, että tulorajojen ylittyessä Kela perii "rangaistuksena" takaisin ylimääräisten tulojen eikä vain ylimääräisten tukien mukaan lasketun summan. Näin opiskelijalle jää perinnän jälkeen vähemmän tukea kuin mitä hän olisi saanut, jos hän olisi alun pitäen ilmoittanut tulonsa oikein.

Perittävä määrä ei kuitenkaan voi ylittää kaiken maksetun tuen määrää. Perimisen voi välttää palauttamalla ajoissa liiat tukensa. Aina lopullisista tuloista ei kuitenkaan ole tietoa vuoden lopussa.

Opiskelijan tuloraja lasketaan sen mukaan, monelleko kuukaudelle hän on tukea hakenut. Ensimmäisestä rajan ylittävästä 6000 markasta peritään takaisin vain puolet, mutta toisaalta perittävälle summalle lasketaan seitsemän prosentin vuosikorko.
(STT)
Tietoa opintotuesta Kelan sivuilla

Lue myös:

    Uusimmat