Kampanja puree: Opintolainojen suosio kasvussa – "Kela piffaa kolmanneksen lainastasi"

Opintolainojen suosio on Finanssialan Keskusliiton mukaan selvässä kasvussa. 
Opintolainakanta on noussut 8 prosenttia vuoden takaisesta.

Se on kasvanut nopeammin kuin kulutusluottojen, asuntolainojen ja yrityslainojen kanta.  

Finanssialan Keskusliitto arvioi, että opintolainojen suosion takana on kesällä tehty opintotuen muutos. 

Uudistus tarkoittaa sitä, että Kela maksaa opintolainan 2500 euron ylittävästä osasta 40 prosenttia, jos opiskelija valmistuu määräajassa.

– Tyypillisessä maisteritutkinnossa tavoitteellinen tutkinnon suorittamisaika on viisi vuotta. Kun lasketaan kultakin vuodelta yhdeksän kuukauden laina ja sitä saa nostaa kuukautta kohden 400 euroa niin siitä tulee 18 000.  Tästä kun miinustetaan se 2500 ja erotuksesta vähennetään se 40 prosenttia, niin hyvitys maisteritutkinnon suorittanella voi olla 6200 euroa, Kelan pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen selventää.
  
Lahtinen kertoo, että lainan ottoa kohtaan on ollut kielteinen asenne, joka ei ole pitkään aikaan perustunut mihinkään. Nyt opintolainaa on myös selkeästi markkinoitu. 

– Tästä on käyty kampanjaa, jonka sloganina on "Kela piffaa jopa kolmanneksen opintolainastasi". Se on totta puhuen ihan älyttömän hyvä tarjous!" Lahtinen sanoo.

Opintolainojen suosiota ovat Kelan tuen lisäksi lisänneet matala korkotaso ja tiukka taloustilanne. 

Lue myös:

    Uusimmat