Opintojen pitkittymisen syynä työ ja rahapula

Ansiotyö näyttää olevan suurin yksittäinen este saattaa pitkään keskeneräisinä olleita opintoja päätökseen. Toinen syy on taloudellinen tilanne, kertoo Tampereen yliopistossa tekeillä oleva tutkimus.

Kyselyn perusteella pitkittyneet opinnot ovat kypsään ikään ehtineiden pulma: lähes 60 prosenttia vastaajista oli iältään yli 41-vuotiaita. Yli 60 prosentilla oli jo entuudestaan jokin opisto- tai korkeakoulututkinto. Vastaajien joukossa oli mm. opettajia, sihteereitä, suunnittelijoita ja erilaisia päälliköitä.

Toisaalta noin kolmasosa vastaajista perusteli yliopistossa pysymistään sillä, että työsuhde oli määräaikainen tai työttömyys koettiin muuten uhkana. Opiskelupaikka haluttiin siis pitää varalla, vaikkei opintosuorituksia kerrykään. Jonkin verran merkitystä on myös yliopiston kirjaston ja Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön tarjoamilla palveluilla.

Lähes 80 prosenttia vastaajista nimesi ansiotyön opiskelun esteeksi, taloudellisen tilanteen mainitsi yli 40 prosenttia. Opintojen pitkittymistä piti kiusallisena tai jopa ahdistavana lähes puolet vastaajista, ja kolme neljästä aikoi vielä jatkaa lukujaan. Tutkimusta tekevän Esa Uskin mukaan opinto-ohjauksen tarpeellisuus kävi vastauksista selvästi ilmi. Puolet vastaajista kaipasi ohjausta saadakseen tehdyksi järkevän opintosuunnitelman ja ryhdytyksi pro gradu -työn eli loppututkielman laatimiseen.

Tampereen yliopiston rekistereistä löytyi keväällä runsaat 900 sellaista läsnäolevaksi ilmoittautunutta opiskelijaa, joille ei kahteen vuoteen ole kertynyt yhtään opintosuoritusta. Syitä tiedusteleva kyselylomake lähetettiin hieman yli 300:lle, joista noin 40 prosenttia lähetti vastauksensa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat