Opetusministeriöltä tukirahoja rasismin vastustamiseen

Opetusministeriö on antanut 1,5 miljoonaa markkaa rasismin vastaiseen taisteluun.

Opetusministeriö myönsi tukea rasismin vastustamiseen

Opetusministeriö antoi tukea yli 60:lle hankkeelle, joista monet ovat maahanmuuttajien omien yhdistysten toteuttamia. Joukkoon mahtuu taideprojekteja, nuorisotoimintaa, kerhoja sekä vähemmistökulttuureita esittelevää toimintaa. Erityisen tärkeinä pidettiin hankkeita, jotka yrittävät ohjata nuoria pois rasismia lietsovista ryhmistä, kertoo opetusministeriö.

Tukea kulttuuri- ja julkaisutoimintaansa saivat mm. maahanmuuttajien yhdistykset, Suomen perinteiset kansalliset vähemmistöt, kuten romanit ja juutalaiset. Saamenkieliseen kulttuuritoimintaan sekä saamelaisjärjestöjen toimintaan osoitetaan saamelaiskäräjille vuosittain erillinen määräraha, jonka jakaa saamelaiskäräjät.

Maahanmuutto ulkomailta Suomeen kasvoi koko 1990-luvun ajan. Tutkimusten mukaan suomalaisten asenteet maahanmuuttajia kohtaan kiristyivät lähes kaikissa väestöryhmissä erityisesti laman aikana 1990-luvun alkupuolella. Viimeisimpien tutkimusten mukaan asenteet ovat muuttuneet jonkin verran myönteisemmiksi.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat