Opetusministeri: Kouluiän nosto ei lisää ryntäystä kymppiluokille

Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) ei usko, että oppivelvollisuusiän nostaminen aiheuttaa rynnäkön kymppiluokalle.

Kymppiluokkaa on pidetty perinteisesti vaihtoehtona niille oppilaille, jotka eivät löydä perusopetuksen viimeisen luokan jälkeen opiskelu- tai työpaikkaa.

Kiuru myöntää, että kymppiluokkien oppilaspaikkamäärät ovat romahtaneet 90-luvun lamasta lähtien.

– On totta, että meillä oli vielä 90-luvun alussa yli 4 000 oppilaspaikkaa kymppiluokilla. Tällä hetkellä paikkoja on enää reilu tuhat. Onhan tämä kunnille suuri haaste, sanoo Kiuru.

Opetusministeri muistuttaa, että kymppiluokkien rinnalle on tullut uusia kouluttautumistapoja, muun muassa erilaiset työpajat, oppisopimuskoulutus sekä kuntouttava toiminta.

– En muutenkaan jaksa uskoa, että oppivelvollisuusiän nostaminen vuodella johtaisi siihen, että nuorista useimmat jatkaisivat kymppiluokalle. Opinto-ohjaajat eivät varmastikaan ohjaa turhaan nuoria peruskoulun jälkeen kymppiluokalle lukion tai ammatillisen koulutuksen sijaan.

– Kyllä opiskelijoilla on usein syy siihen, miksi kymppiluokille mennään. Uskon, että ne syyt ovat tulevaisuudessa ihan samat kuin tälläkin hetkellä - riippumatta siitä, oliko tämä oppivelvollisuutta pidentävä laki voimassa tai ei, jatkaa ministeri.

Tällä hetkellä opintojen aloittamatta jättäminen toisella asteella koskee muutamaa prosenttia ikäluokasta.

– Tämä kertoo siitä, että useimmat nuoret löytävät itselleen sellaisen paikan, johon jatkaa peruskoulun jälkeen. Oppivelvollisuusiän nostamisuudistus onkin tarkoitettu erityisesti niille nuorille, jotka eivät aloita lainkaan opiskelua peruskoulun jälkeen.

Tällä hetkellä 3 500 - 5 000 nuorta jää vaille peruskoulun jälkeistä tutkintoa meille.

– Riski työttömyyteen on kolminkertainen, jos nuori jää pelkästään peruskoulun varaan, muistuttaa ministeri.

Lue myös:

    Uusimmat