Opetus kuntien säästöleikkurin kohteena

Iso osa kunnista aikoo parsia heikentynyttä taloustilannettaan säästämällä ensisijaisesti opetusmenoista. Asia selviää Ylen uutisten kunnanjohtajille tekemästä kyselystä.

Kyselyyn vastanneista kunnista 30 prosenttia valitsi vaihtoehdoista opetuksen, kun kysyttiin, mistä palveluista kunta aikoo säästä eniten. Toiseksi mainituin säästökohde oli terveydenhuolto, jota aikoi leikata noin 18 prosenttia vastaajista.

Vanhustenhoidosta eniten ilmoitti säästävänsä vajaa 12 prosenttia kunnista. Suunnilleen yhtä monessa kunnassa eniten säästetään kirjasto- ja muista kulttuuripalveluista. Monessa kunnassa säästöjä haetaan tasaisesti monilta alueilta. Kyselyyn vastanneista kunnista 35 ilmoitti karsivansa ensisijaisesti kaikilta sektoreilta.

Lisäksi kunnat aikovat säästää vähentämällä sijaisten ja määräaikaisten työntekijöiden määrää. Verojen nostamista harkitsee kyselyn mukaan lähes puolet kunnista.

Ylen uutisten kyselyyn vastasi 181 manner-Suomen kuntaa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat