Opettajat: Yläkouluissa yhä levottomampaa

”Oppilaat ovat levottomia, kärsimättömiä ja itsekkäitä.”

”Kaiken pitää tulla heti–mulle-nyt -periaatteella.”

”Opettajalla ei ole mitään arvoa.”

” Hällä väliä -asenne kukoistaa.”

Näin karusti kuvailevat yläkoulujen opettajat oppilaiden käytöksessä tapahtuneita muutoksia.

MTV:n uutis- ja ajankohtaistoimituksen tekemään kyselyn mukaan kännykän käyttö, tunneilla puhuminen ja kiroilu ovat arkipäivää. Opettajan energiasta iso osa menee muuhun kuin itse opettamiseen. Lievempiin sääntörikkomuksiin jätetään usein puuttumatta. Kyselyyn vastasi yli 600 opettajaa suurten kaupunkien yläkouluista.

Laiminlyönnit ja häiriköinti koulujen arkipäivää

Kynien, kirjojen ja vihkojen puuttuminen oppilaalta on vähintään jokapäiväistä, näin vastasi 82 prosenttia opettajista. Joka kolmas vastasi, että näin tapahtuu joka tunti. Kotitehtävien tekemättä jättäminen ja myöhästyminen ovat lähes yhtä yleisiä.

Kännykkää tai musiikkisoitinta käytetään oppitunneilla vähintään päivittäin, kertoo 58 prosenttia opettajista. Vielä yleisempää on opetusta häiritsevä keskustelu. Lähes kolme neljäsosaa sanoo, että näin tapahtuu vähintään päivittäin. Viidesosan mukaan jopa joka tunnilla.

Kiroilu tai muiden oppilaiden haistattelu on hieman harvinaisempaa, 38 prosenttia sanoo, että heidän tunneillaan kiroillaan vähintään päivittäin. Toisia oppilaita nimitellään vähintään päivittäin, sanoo 27 prosenttia vastanneista. Opettajalle haistattelu on huomattavasti harvinaisempaa, mutta 72 prosenttia on sellaista kuitenkin joskus kokenut.

Oppituntien häiriöt ovat todellisuutta kaikissa isoissa kaupungeissa. Opettajia, joiden tunneilla niitä ei tapahdu koskaan, on alle prosentti.

Sormien läpi katselu yleistä

Peräti kolme neljästä opettajasta kertoo, että järjestyksen ylläpito vie resursseja opetustyöstä. Koska siihen menee aikaa ja energiaa, jättää moni opettaja myös puuttumatta pienempiin sääntörikkomuksiin.

Puolet opettajista on jättänyt puuttumatta oppituntiin kuulumattomaan keskusteluun luokassa. Joka kolmas taas on antanut käyttää puhelinta tai musiikkisoitinta. Joka viides on jättänyt kiroilun huomiotta.

”Joskus on järkevää olla puuttumatta lieviin tapauksiin, jos oppituntia kuitenkin voidaan jatkaa”. Näin vastasi 42 prosenttia opettajista. Vain joka neljäs vastasi ”kyllä kaikkeen häiriöön ehtii, jaksaa ja pitää puuttua”.

Opettajat kuvailevat ”pienemmän pahan politiikkaa” usein ainoana keinona ylipäätään jatkaa oppituntia.

  • MTV:n uutis- ja ajankohtaistoimitus kysyi yli 1200 yläkoulun opettajalta koulun työrauhasta helmikuussa. Vastaajia oli 631, vastausprosentti 51%.
  • Kysely tehtiin yhteistyössä OAJ:n kanssa ja otos poimittiin sen jäsenrekisteristä.
  • Kyselyyn osallistui opettajia seuraavista kaupungeista: Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Oulu, Jyväskylä, Rovaniemi, Kouvola, Lahti, Kuopio, Pori.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat