Opettajat vaativat pienempiä oppilasryhmiä

Yksityiskoulujen määrän lisäys ei opettajien mielestä ole vastaus koulutuksen ongelmiin.

Opettajat vaativat pienentämään opetusryhmiä sekä lisäämään erityisopetusta ja pätevää henkilökuntaa Jokelan kaltaisten tragedioiden ehkäisemiseksi.

Opettajien ammattiliiton OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi kehottaakin viranomaisia ja valtiota lunastamaan lupauksensa koulujen ongelmien vähentämiseksi. Jos hallitusten päätökset ja kaikki hienot ohjelmat toteutettaisiin, Suomessa olisi Kangasniemen mukaan "hieno järjestelmä".

Opettajat vaativat kiinnittämään myös nykyistä enemmän huomiota yhteisöllisyyden merkitykseen sekä koulun sivistys- ja kasvatustehtävään. Koulutyössä tulee olla riittävästi aikaa oppimiseen ja oppilaiden yksilöllisempään huomioimiseen.

Lisäksi opettajat huomauttavat, että kuntatalouden ongelmien takia erot koulutuksen laadussa ja saavutettavuudessa uhkaavat kasvaa entisestään.

Yksityiskoulujen määrän lisäys ei OAJ:n mielestä ole vastaus koulutuksen ongelmiin. Kangasniemen mukaan varoittavia esimerkkejä on kylliksi monista muista maista.

Valtioneuvosto päättää lähiviikkoina koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2007-2012.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat