Opettajat käyvät yhä useammin plastiikkakirurgilla

Kuva: futureimagebank.com

Opettajille tehtävät kauneusleikkaukset ovat lisääntyneet, arvioi esteettisen plastiikkakirurgian sairaanhoitaja Pia Tanskanen Eiran sairaalasta.

Tanskanen on työssään havainnut, että ammateissa, joissa ollaan asiakkaiden edessä, plastiikkakirurgian käyttö on kasvanut. Näitä ammatteja ovat opettajien lisäksi muun muassa konsultit.

- Plastiikkakirurgia ei ole enää vain julkkisten juttu. Asiakkaat kokevat, että kun he seisovat tuijotettavina, muut eivät plastiikkakirurgian jälkeen enää löydä kohtaa, jota tuijottaa.

Tanskanen ei näe siinä eroa, onko katsoja aikuinen, lapsi tai nuori. Kyse on hänen mukaansa katseen kohteen omasta tunteesta.

Sairaala Siluetin lääketieteellinen johtaja, plastiikkakirurgi Matti Pakkanen sanoo, että opettajat ovat jo pitkään käyneet kauneusleikkauksissa. Koulumaailma on kuitenkin raaistunut.

- Opettajia nimitellään. Kun jollakin on esimerkiksi näppylä nenässä, hän saa varmasti sellaisen nimen. Nimittely on melkeinpä kiusaamisen asteella joskus. Jos asian saa pienellä toimenpiteellä pois päiväjärjestyksestä, moni haluaa sen hoitaa.

Kesäkuun alku varattu opettajille

Opettajat käyvät plastiikkakirurgisissa sairaaloissa kesäaikaan. Tietyissä sairaaloissa, kuten Pakkasen johtamassa Siluetissa, kesäkuun ensimmäinen viikko täyttyy pelkästään opettajista.

- Plastiikkakirurgista toimenpiteistä ei saa sairaslomaa, joten on luonnollista, että niitä tehdään vuosiloman aikaan. Esimerkiksi kasvojen kohotuksesta toipuminen voi kestää kolmekin viikkoa, sairaanhoitaja Pia Tanskanen kertoo.

Tanskasen mukaan yleisimpiä toimenpiteitä ovat yläluomien leikkaus, kasvojen kohotus ja rasvaimu.

- Kyllä ammateissa, joissa ollaan tarkkailun alla, yleensä plastiikkakirurgiset toimenpiteet tehdään kasvojen alueelle.

Tanskanen uskoo, että opettajistakin suurin osa turvautuu plastiikkakirurgiaan vasta 45 ikävuoden jälkeen.

- Leikkauksilla vaikutetaan siis ikääntymisen muutoksiin. En usko, että plastiikkakirurgille tullaan ensisijaisesti esimerkiksi sen takia, että on tullut huomautuksia isosta nenästä.

Plastiikkakirurgisessa sairaalassa sairaanhoitaja kuuntelee paljon asiakkaiden tuntoja ja käy läpi taustoja. Plastiikkakirurgin kanssa asiakas puhuu muun muassa leikkauksen teknisistä puolista. Leikkauspäätöksen tekee aina kirurgi.

Opettaja-lehti kertoo, että jatkuva ulkonäön kommentointi ahdistaa naisopettajia. Tuoreen kyselyn mukaan lähes yhdeksän kymmenestä naisopettajasta kertoo, että oppilaat kommentoivat heidän ulkonäköään toistuvasti tuntien aikana.

Yli kaksi kolmesta naisopettajasta kertoo pohtivansa omaa ulkonäköään päivittäin. Miehistäkin näin tekee joka kolmas.

Lue myös:

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat