Opettajankoulutukseen harkitaan mieskiintiötä

Opetusministeriössä pohditaan, pitäisikö yliopistoille antaa lupa suosia miehiä kun opiskelijoita valitaan opettajankoulutukseen.

Opettajankoulutukseen kaivattaisiin reilusti enemmän miesopiskelijoita. Aamulehden mukaan miehiä voitaisiin suosia esimerkiksi lisäpisteillä tai kiintiöllä. Uudistus voitaisiin lehden tietojen mukaan toteuttaa yliopistolain uudistamisen yhteydessä. Uutta yliopistolakia on tarkoitus soveltaa valinnoissa vuonna 2010.

Esimerkiksi Tampereen yliopistossa viime syksynä aloittaneista luokanopettajaopiskelijoista 84 prosenttia on naisia ja vain 16 prosenttia miehiä. Hakijoista naisia oli 80 prosenttia ja miehiä 20 prosenttia. Tilanne on samansuuntainen muuallakin maassa.

Tällä hetkellä vain liikunnanopettajakoulutuksessa on kiintiöt: puolet aloittavista on naisia ja puolet miehiä. Naisten pisteraja on korkeampi, koska naishakijoita on enemmän.

Ministeriössä mietitään myös, pitäisikö uusien ylioppilaiden suosiminen mahdollistaa, jotta he pääsisivät opiskelemaan heti lukiosta. Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen kielsi lokakuussa uusien ylioppilaiden lisäpisteet lainvastaisina. Niitä ehdittiin antaa yliopistoissa pari vuotta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat