Opettajakoulutuksessa ei perehdytä koulukiusaamiseen

Opettajat kaipaisivat lisää keinoja ja ohjeita koulukiusaamisen käsittelyyn. Nykyisin kiusaamista ei juurikaan käsitellä opettajakoulutuksessa.

- Opettajilla on riittämättömät eväät puuttua koulukiusaamiseen. Opettajien omat opetussuunnitelmat peruskoulussa ovat niin täyteen ahdettuja, että sinne ei meinaa mahtua tällaiset teemat. Eihän opettajien peruskoulutuksessa anneta kovin paljoa valmiuksia edes ryhmien ohjaukseen, arvioi psykologi Marie Rautava.

Vastavalmistuneet opettajat kertovat, että he kaipaisivat lisää tietoa siitä, miten koulukiusaamiseen tulisi puuttua.

- Opettajalla on kuitenkin jotain keinoja, niin olisi ollut ihan hyvä saada jotain käsitystä, että minkälaisia ne keinot sitten käytännössä ovat, sanoo luokanopettaja Teemu Korhonen.

Valmistuneille ja työelämässä oleville opettajille tarjotaan vuosittain täydennyskoulutusta ja kursseja, joilla käsitellään muun muassa koulukiusaamista.

Kuntien heikko taloudellinen tilanne kuitenkin heikentää opettajien mahdollisuuksia päästä täydennyskoulutukseen.

- Valitettavasti tilanne on vaikeutunut viime vuosina, mikä liittyy tietysti tähän kuntien taloudelliseen tilanteeseen. Liian harva opettaja pääsee täydennyskoulutuksen pariin, harmittelee OAJ:n koulutusasiain päällikkö Olli Luukkainen.

Katso Nina Rahkolan juttu

Lue myös:

    Uusimmat