Opettajakato huolestuttaa koulutuksesta vastaavia

Opettajakatoa pyritään hillitsemään kehittämällä uudenlaista oppilaitoskulttuurilla sekä kattavaa täydennyskoulutusta lisäämällä. Myös opettajien koulutusmääriä nostetaan.

Opettajakoulutuksen tulevaisuutta hahmottaneen Opepro-ennakointihankkeen loppuraportissa ollaan huolissaan opettajien jaksamisesta ja varhaisesta eläköitymisestä. Esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeelle opettajat lähtevät kaksi kertaa useammin kuin muiden ammattikuntien edustajat keskimäärin.

Työkyvyttömyyden syynä ovat usein mielenterveysongelmat. Myös halukkuus opettajan tehtäviin on hiipunut päättyneellä vuosikymmenellä. Liian vähän hakijoita on mm. matemaattisten aineiden, englannin kielen sekä tekniikan ja liikenteen koulutusaloille. Lisäksi ongelmana on se, että suuri osa erityisopettajan koulutuksen saaneista palaa entisiin tehtäviinsä eikä hakeudukaan erityisopettajiksi.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat