Operaattorin siirrettävyys ei aiheuttanut ryntäystä

Matkapuhelinnumeron siirrettävyys ei ole saanut aikaan suurta ryntäystä. Matkapuhelinoperaattoria on voinut jo viikon verran vaihtaa ilman, että vanha numero vaihtuu. Suuret operaattorit eivät näe mahdollisuutta uhkana, pienet taas ovat innokkaasti kertomassa uusista asiakkaistaan.

Viime perjantaista lähtien matkapuhelinoperaattoria on voinut vaihtaa siten, että numero on säilynyt entisenä. Tätä mahdollisuutta ei kovin moni lomaileva suomalainen ole kuitenkaan käyttänyt hyväkseen. Pienen operaattorin liittymämyynti sujui ensimmäisenä viikkona kuitenkin hyvin normaaliin kesämyyntiin verrattuna.

Saunalahti Oyj:n myyntijohtajan Pasi Vannisen mukaan myynti on ollut päivästä riippuen kolmin-, nelin-, tai viisinkertainen normaaliin liittymämyyntiin verrattuna.

DNA:llakin liittymiä tehtiin tällä viikolla viisinkertaisesti verrattuna aikaisempaan viikkoon. Pienemmällä operaattorilla suuria kasvulukuja tulee kuitenkin helposti, kun asiakaspohja on alunperinkin pienempi. Monen operaattorin liittymiä myyvässä kaupassa ei vaihdettavuus vielä näy.

Suuremmat operaattorit eivät asiaa halunneet vielä juurikaan kommentoida. Radiolinja vaikenee kokonaan, ja Soneran mukaan heidän myyntinsä vastaa tällä hetkellä normaalia kampanja-ajan myyntiä.

Operaattorit lupaavat lukuja liittymävaihdoista syyskuun lopulla.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 01.08.2003).

Lue myös:

    Uusimmat