Operaatio Meritähti ja liikkuva poliisi turvaavat juhannuksen vesiliikennettä

Operaatio Meritähti auttaa jälleen juhannuksena vesillä liikkuvia. Meripelastusseuralla on 150 alusta valmiina auttamaan juhannuksen juhlijoita rannikolla ja sisävesillä ympäri maata.

Viime vuonna Operaatio Meritähti hoiti yli sata pelastus- ja avustustehtävää. Suurin osa tehtävistä liittyi tekniseen vikaan. Osa tehtävistä johtui veneilijöiden puutteellisista taidoista ja piittaamattomuudesta, jotka korostuvat juhannuksena.

Liikkuva poliisi valvoo juhannuksen vesiliikennettä. Poliisi keskittyy ruorijuopumusten, pelastusliivien käytön ja veneiden varustuksen valvontaan.

Meripelastusseura ja liikkuva poliisi muistuttavat, että veneen varustus on syytä tarkastaa jo ennen vesille lähtöä. Tarkastettavien asioiden listalle kuuluu sääennuste, jota kannattaa vilkuilla myös matkan edetessä. Matkasuunnitelmista on hyvä kertoa kotiin jääville, Meripelastusseura huomauttaa.

Pelastusliivit on syytä pitää päällä veneessä ollessa. Liikkuvan poliisin mukaan veneillessä hukkuneista peräti kahdeksalla kymmenestä ei ole ollut pelastusliiviä päällä. Poliisi painottaa, että veneily ja alkoholi eivät kuulu yhteen. Suurin osa Suomessa hukkuneista on hukkuu humalassa.

Meripelastuksen hälytysnumero on 02 04 1000. Sisävesillä apua saa hätänumerosta 112.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat