Opec ei vähennä tuotantoaan – öljyn hinta putosi

Öljyntuottajamaiden järjestö Opec on päättänyt olla vähentämättä öljyntuotantoaan. Tieto päätöksestä on pudottanut öljyn hinnan alimmilleen yli neljään vuoteen.  

Opecin 12 jäsenmaata päättivät pitää yhteenlasketun tuotantonsa ennallaan 30 miljoonassa tynnyrissä päivässä.  

Pohjanmeren Brent-laadun futuurihinta putosi päätöksen jälkeen lähes neljällä dollarilla alle 74 dollariin tynnyriltä. Noteeraus on alin sitten elokuun 2010.  

Amerikkalaisen raakaöljyn hinta putosi lähes kolme dollaria alle 71 dollariin tynnyriltä. 

Öljyntuottajamaiden ministerit keskustelivat mahdollisista tuotantorajoituksista Wienissä.  

Saudi-Arabian öljyministeri Ali al-Naimi piti päätöstä erinomaisena, mutta esimerkiksi Venezuelan edustaja ei pitänyt ratkaisusta.  

Venezuelan ja Iranin kaltaiset köyhemmät öljyntuottajamaat olisivat halunneet leikata tuotantoa öljyn maailmanmarkkinahinnan nostamiseksi, mutta vauraammat maat eivät ajatukselle lämmenneet.  

Öljyn hinta on pudonnut kesäkuun jälkeen noin kolmanneksella muun muassa nihkeän taloustilanteen ja Yhdysvaltain lisääntyneen liuskeöljyn tuotannon vuoksi.  

Öljyalan eksperttien mukaan tuotannon vähennyksiä vastustaneet Opec-maat eivät halunneet nostaa öljyn hintaa, koska Yhdysvaltain ei haluta lisäävän liuskeöljyn tuotantoa entisestään.  

Opec-maiden päätös on ikävä uutinen Venäjälle, jolle öljy on keskeinen vientituote. Päätös sysäsikin ruplan vaihtokurssin selvään, yli kahden prosentin laskuun. Venäjän budjetista noin puolet koostuu öljyn ja kaasun vientituloista.   

Opec-maat sopivat Wienissä tapaavansa seuraavan kerran ensi vuoden kesäkuussa.  

  


Lue myös:

    Uusimmat