Opec: Ei sopua öljyntuotannon leikkauksista

Öljynviejämaiden Opec-järjestön kokous Wienissä ei ole saanut aikaan sopua öljyntuotannon leikkaamisesta. Tuotannon supistaminen 1,5 miljoonalla tynnyrillä päivässä tai noin kuudella prosentilla ei öljyministereiden mukaan onnistu ilman järjestön ulkopuolisten maiden tukea. Järjestöstä onkin ilmoitettu, että minkäänlaisiin leikkauksiin ei ryhdytä ilman Opecin ulkopuolisten maiden tukea.

Saudi-Arabian öljyministerin Ali al-Naimin tiukkasanaisen ilmoituksen mukaan järjestö vetoaa erityisesti Venäjään.
-Mikäli emme saa tuotantoa rajoitettua, häviämme kaikki, totesi Naimi. Hän viittasi epäsuorasti hintasodan mahdollisuuteen. Hinnan saaminen 25 dollarin tavoitetasolle vaatii reilua tuotannon supistamista Naimin mukaan Opecin osuus pudotuksesta olisi miljoona tynnyriä päivässä ja ulkopuolisten maiden 500 000 tynnyriä päivässä.

-Tilanne markkinoilla on niin epäselvä kuin se voi olla. Ilmoitus siitä, että Opec ei supista tuotantoaan ilman järjestön ulkopuolisten maiden tukea, on tullut monille yllätyksenä, kertoo osastopäällikkö Pekka Purho Fortumilta. Järjestön ulkopuoliset maat ovatkin hieman pehmentäneet kantojaan.

Opecin ulkopuolisista maista tuotannon vähentämiseen kriittisesti suhtautunut Meksiko on luvannut tukea

Öljynporauslautan työntekijöitä

järjetön pyrkimyksiä supistamalla tuotantoaan 100 000 tynnyrillä päivässä. Kun vielä eilen maailman kolmanneksi suurimman öljyntuottajamaan Norjan energiaministeriöstä sanottiin, että Norja ei keskustele tuotannon vähentämisestä, kerrottiin ministeriöstä torstaina, että se tutkii tilannetta.
-Jos tilanne niin vaatii, Norja on valmis supistamaan tuotantoaan, totesi Norjan öljy ja energiaministeri.

Venäjä panee hanttiin


Venäjä suhtautuu vastahakoisesti tuotannon supistuksiin Venäjä kertoi maanantaina vähentävänsä tuotantoaan 30 000 tynnyrillä, mutta määrää pidetään vain pisarana öljymeressä. Venäjän pääministeri Mihail Kasjanov kertoi, ettei maa tee merkittäviä supistuksia, mutta voi tehdä tarvittaessa pienempiä leikkauksia tukeakseen hintakehitystä. Samalla hän huomautti, että Venäjä ei ole Opecin jäsen ja harjoittaa itselleen parhaiten sopivaa politiikkaa. Venäjä on kasvattanut viime vuosina tuotantoaan nopeasti. Tuotannon huippu saavutettiin viime kuussa, kun öljyn vienti kohosi kolmeen miljoonaan tynnyriin päivässä.

Öljyn hinta on tällä hetkellä reilusti alempana kuluvan vuoden keskimääräistä 25,7 dollarin tasoa. Tällä hetkellä Brent-laadun hinta on 19 dollarin tuntumassa. Hinta on nyt alimmalla tasollaan reiluun kahteen vuoteen.
-Lähiviikot näyttävät mihin neuvottelut johtavat. Ei ole mitään syytä uskoa, että hinnat lähtisivät ylös. Ainoa mikä voi nostaa hintoja, on erittäin kylmä alkutalvi kaikilla markkina-alueilla, kertoo osastopäällikkö Pekka Purho Fortumilta. Myös Irakin Ruokaa öljystä -sopimuksen uusiminen voi aiheuttaa katkoksia tarjontaan ja vaikuttaa hintoihin. Tätä kautta poistuisi pari miljoonaa tynnyriä markkinoilta ainakin hetkeksi. Viimeksi kesäkuussa Irak lopetti öljynviennin kokonaan sopimuksen uudistamisvaiheessa.

Tavalliselle kuluttajalle halpa öljy on kuitenkin aina edullinen asia. Myös tuotteita välittävälle tai jalostavalle teollisuudelle raakaöljyn hinnalla ei ole ratkaisevan suurta merkitystä. Pääasia on, että katteet ovat kohdallaan, toteaa Pekka Purho.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat