OP-Pohjolan vakuutusväki marssi ulos

OP-Pohjolan vakuutusväki on marssinut ulos työpaikoiltaan tänään iltapäivällä. Ulosmarssi on vastalause syyskuun puolivälissä alkaneille konsernin yt-neuvotteluille, jotka uhkaavat jopa seitsemääsataa työpaikkaa.

Pohjola Vakuutuksen pääluottamusmiehen Sirpa Komosen mukaan ulosmarssi voi vaikuttaa tänään Pohjola Vakuutuksen ja OP Henkivakuutuksen puhelinpalveluun. Asiakkailla voi olla vaikeuksia esimerkiksi ilmoittaa vahingosta.

Pääluottamusmiehen mukaan yt-neuvottelut ovat olleet pitkät ja hallitsemattomat. Sadat ihmiset ovat joutuneet hakemaan entistä työtään tai lähes vastaavaa työtä. Osa on saanut työtarjouksen, osalle ei ole ilmoitettu jatkosta.

Irtisanottavien määrä on Komosen mukaan yhä auki. Työntekijöille on luvattu tällä viikolla tieto, jatkuvatko työt. Irtisanottavien määrään vaikuttanee myös se, kuinka moni ottaa vapaaehtoisesti enintään vuoden palkkaa vastaavan eropaketin.

Vakuutustyöntekijät palaavat töihin normaalisti huomisaamuna.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat