OP-Pohjola toi taantuman synkimmät luvut Suomelle

Suomen talous supistui alkuvuonna poikkeuksellisen voimakkaasti. Loppuvuonna pudotuksen odotetaan selvästi hidastuvan, mutta bruttokansantuotteen ennustetaan supistuvan tänä vuonna ennätykselliset 7 prosenttia, arvioi OP-Pohjola ennusteessaan. Kyseessä on synkin ennuste, sillä aiemmin BKT:n on ennakoitu supistuvan 6,6 prosenttia.

Nopeasti heikkenevä työllisyys ja kasvava tuloepävarmuus heijastuvat varovaisuutena kuluttajien käyttäytymiseen. Kotitalouksien kulutusmenot supistuvat sekä tänä että ensi vuonna.

Työttömyysasteen ennustetaan nousevan ensi vuonna 10,5 prosenttiin.

Kuluttajahintojen nousu jää erittäin vähäiseksi; tänä vuonna inflaatio painuu nollaan ja jää ensi vuonna hieman alle 1 prosenttiin.

Syvin taantuma väistymässä

Ensi vuonna talous vakautuu ja alkaa hitaasti elpyä, mutta koko vuoden tuotannon kasvun ennustetaan jäävän prosentin verran pakkaselle.

Suomen ulkomaankauppa supistuu tänä vuonna voimakkaasti. Ennusteen mukaan maailmantalouden taantuman syvin vaihe on väistymässä, mutta kansainvälisen talouden elpymisen merkit eivät vielä näy Suomen investointitavaroihin painottuvassa viennissä.

Teollisuustuotanto on useissa maissa supistunut viidenneksellä ja kapasiteettia on vapaana runsaasti. Investointitavaroiden kysyntä pysyy maailmalla heikkona, eikä viennistä siten ole odotettavissa merkittävää vetoapua vielä ensi vuonnakaan.

Elpyminen tulee kuitenkin olemaan hidasta ja talouskasvu pysyy heikkona pitkään.

Yhdysvalloissa kurotetaan jo kohti kasvua, Japanissa taantuman pohja käsillä

Yhdysvalloissa kasvu on käynnistymässä, mutta kotitalouksien kulutus on edelleen heikkoa ja työttömyys on kivunnut jo lähelle 10 prosenttia. Myös euroalueella ja Japanissa taantuman pohja on jo käsillä, ja Kiinassa voimakas elvytys on nostanut maan ensimmäisenä ylös taantumasta.

Rahapolitiikan viritys on lähiaikoina edelleen voimakkaasti kasvua tukevaa. Yhdysvalloissa keskuspankki Fed on ilmoittanut jatkavansa nollakorkopolitiikkaa pitkään, ja Euroopan keskuspankki on painanut ohjauskoron ennätysmatalaksi 1 prosenttiin. Koronnostoja ei ole odotettavissa ennen ensi vuotta.

(MTV3)

Katso taloustoimittaja Jussi Kärjen analyysi (Seitsemän uutiset 20.8.2009)

"TULOSSA PITKÄ JA KYLMÄ TYÖTTÖMYYSTALVI"

Lue myös:

    Uusimmat