OP-Pohjola ennustaa nyt hidasta kasvua

Suomen talous palaa OP-Pohjolan mukaan hitaaseen kasvuun tänä talvena pienen notkahduksen jälkeen. Kokonaistuotanto kasvaa pankin mukaan tänä vuonna 0,8 prosenttia, kun bruttokansantuotteen kasvu jäi viime vuonna 0,2 prosenttiin.

Talouden kasvu nopeutuu OP-Pohjolan aamulla julkistetun suhdanne-ennusteen mukaan ensi vuonna 1,7 prosenttiin. Pankki nosti ensi vuoden ennustetta 0,3 prosenttiyksikköä viime syksystä.

Pääekonomisti Reijo Heiskasen mukaan on liian aikaista puhua varsinaisesta elpymisestä. Kasvu alkaa elpyä selvemmin ensi vuonna, mutta edellytykset kunnon suhdannenousulle ovat vasta 2015.

– Suhdannevaihtelut eivät ole hävinneet minnekään. Tämän vuoden kehitys on heikkoa ja ensi vuoden korkeintaan kohtalaista. Tunnelin päässä häämöttää kuitenkin tälläkin kertaa kunnon suhdannenousu. Siihen on kuitenkin pitkä aika, sanoi Heiskanen.

Suomen talouden pitkän ajan kasvuedellytykset ovat Heiskasen mukaan heikentyneet finanssikriisin vuoksi selvästi, kun tulevasta kasvusta on tingitty nykyhetken kulutuksen hyväksi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat