Oopperassa selvitetään johtamisongelmaa

Kansallisoopperan uusi hallitus oli tänään koolla ensimmäistä kertaa. Vielä tässä vaiheessa hallitus ei ryhtynyt toimenpiteisiin ylikapellimestari Mikko Franckin irtisanoutumisen johdosta.

Kansallisoopperan uusi hallitus selvittää johtamisongelmia ja vakauttaa taloutta.

Tänään ensimmäistä kertaa kokoontunut hallitus aikoo teettää konsulttiselvityksen oopperan johtamisesta ja huonosta työilmapiiristä.

Ensimmäisessä kokouksessaan hallitus merkitsi ylikapellimestari Mikko Franckin irtisanoutumisilmoituksen tiedoksi ja päätti, ettei se ryhdy tässä vaiheessa mihinkään toimenpiteisiin irtisanoutumisen johdosta.

Kuohuntaa kansallisoopperassa

Hallituksen puheenjohtajan Sirkka Hämäläisen mukaan hallitus palaa asiaan syksyllä. Hänen mukaansa ei ole tavatonta, että ooppera voisi vähän aikaa toimia ilman ylikapellimestaria.

Korhonen: Franck johtaa syksyllä

Kansallisoopperan pääjohtaja Erkki Korhonen kertoi samassa kokouksen jälkeen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että Franck jatkaa johtamista Kansallisoopperassa syksyllä. Korhosen mukaan Franck hoitaa ne työt, jotka on sovittu.

Korhonen ei kommentoi, miksi olisi halunnut Franckin lopettavan työt jo tämän vuoden maaliskuun lopussa, kun Franckin irtisanomisaika päättyy 14. helmikuuta 2008.

Franck kertoi eroilmoituksensa jälkeen julkisuuteen, että Kansallisoopperan johto olisi pyytänyt häntä lähtemään talosta ennen vuoden mittaisen irtisanomisajan päättymistä jo maaliskuun lopussa.

Tuolloin opetusministeriö suositti asian siirtämistä nyt aloittaneen oopperan uuden hallituksen ratkaistavaksi.

Hämäläinen näpäytti Korhosta

Korhonen vakuutti hallituksen kokouksen hyvää henkeä, mutta tiedotustilaisuudessa Hämäläinen iski yhden sanallisen suoran Korhosen suojauksen läpi.

Aiheena oli Savonlinnan oopperajuhlien johtajan Jan Hultinin nousu Kansallisoopperan hallitukseen. Korhonen sanoi maaliskuussa Helsingin Sanomissa, että loogisempaa olisi ottaa Kansallisoopperan pääjohtaja Savonlinnan oopperajuhlien hallituksen jäseneksi.

- Toimiva johto ei arvostele hallitusjäsenyyksiä, Hämäläinen iski.

- Suomi on niin pieni maa, että kaikki asiantuntemus on käytettävä.

Konsulttiselvitys johtamisesta

Henkilökunnan arvostaman Franckin menetyksen lisäksi oopperan uusi hallitus saa painia muidenkin haasteiden kanssa. Oopperan talousvaikeuksista on kohuttu viime vuoden aikana toistuvasti, vaikka viime vuoden tulos nousikin hiukan plussalle ilman tuntemattoman yksityishenkilön 550 000 euron lahjoitustakin.

Tämän kevätkauden myynti on Korhosen mukaan ylittänyt odotukset ja lisäksi menoja on pystytty karsimaan. Rahareikiä riittää kuitenkin tukittaviksi, sillä hallitus päätti kokouksessaan ottaa 3,2 miljoonan euron lainan päänäyttämön valaistus- ja äänilaitteiden uusimiseksi. Hankinnat liittyvät päänäyttämön syksyyn asti jatkuvaan remonttiin.

- Makroekonomistina olen tottunut katsomaan asioita pitemmällä aikavälillä, ja trendi on ollut pysyvästi alijäämäinen. Perusrakenne on tappiollinen, Suomen Pankin pääjohtajanakin toiminut Hämäläinen arvioi.

- Tervehdyttäminen on aina vaikeaa.

Talousvaikeuksien ja pakkolomautusten takia myös oopperan työilmapiiri on päässyt ummehtumaan.

- Ei ole salaisuus, että täällä on ongelmia, sisäisiä ongelmia, Hämäläinen sanoi. Työilmapiirin selvittely jatkuu hallituksessa, ja sen tueksi teetetään konsulttiselvitys oopperan johtamisesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat