Oopperassa lakkoillaan

Suomen kansallisoopperan näytäntötekniset työntekijät ovat aloittaneet yöllä reilun vuorokauden mittaisen lakon. Lakot jatkuvat ensi viikolla, ellei työntekijöiden työehdoista sitä ennen päästä sopuun.

oopperatalo

Kansallisoopperasta kerrotaan, että lakko pysäyttää balettiesitykset, mutta oopperat toteutetaan seuraavan viikon aikana konserttiversioina. Lakon alkaminen varmistui myöhään illalla, kun Erityisalojen toimihenkilöliitto hylkäsi piirisovittelija Esa Longan tekemän sovintoehdotuksen. Hänen mukaansa sopu kaatui ennen muuta työaikakysymyksiin.

Erton työaikajärjestelyjä koskevat vaatimukset ovat melkoisesti poikenneet muilla henkilöstöryhmillä käytössä olevista järjestelyistä. Suomen teatteriliitto olisi hyväksynyt esityksen.

Erto on antanut varoituksen kaikkiaan neljästä 1-4 päivän mittaisesta työnseisauksesta. Seuraava reilun kahden vuorokauden mittainen lakko uhkaa ensi keskiviikkona. Lakot koskevat noin sataa työntekijää. Myös työnantajan julistama työsulku alkaa perjantaina.

Kansallisooppera lunastaa takaisin peruutettujen esitysten jo maksetut liput tai vaihtaa ne lahjakortteihin, joilla esityksen voi nähdä lakon päätyttyä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat