Oopperan uusi johtaja kiittää henkilöstön tukea

Kansallisoopperan uusi johtaja Päivi Kärkkäinen on "tiukka täti talousasioissa". Hän siirtyy uuteen tehtäväänsä Yleisradion suomenkielisen television ohjelmistopäällikön vakanssilta.

Suomen kansallisoopperan pääjohtajaksi on valittu Päivi Kärkkäinen. Kansallisoopperan tuleva luotsi on kiitollinen siitä, että hänen nimityksensä sai oopperan kaikkien henkilöstöryhmien tuen.

- Henkilöstön yksimielinen tuki antaa vahvan pohjan lähteä tekemään tätä työtä, korostaa joulukuun alussa oopperassa aloittava pääjohtaja.

Hän asettaa tavoitteekseen jo tässä vaiheessa henkilöstön kehittämisen.

- Olen ollut huomaavinani, että siihen täytyy erityisesti paneutua.

Kärkkäinen sanoo lukeneensa jopa huvittuneena julkisia arvioita siitä, kykeneekö hän pitämään oopperan talouden kurissa.

- Olen tunnettu aika tiukkana tätinä talousasioissa nykyisessä työpaikassani Yleisradiossa. Talouden hallinta on onnistumisen perusedellytys. Mutta kyllä toisaalta tunnen suurta nöyryyttä tämän tehtävän edessä.

Ensimmäisten kokemustensa perusteella Kärkkäinen uskaltautuu myös sanomaan, että ooppera "näyttää olevan julkista mainettaan parempi talo".

Ulkopuolisuus on etu

Oopperan hallituksen puheenjohtaja Sirkka Hämäläinen kertoo, että Kärkkäisen valinnan puolesta puhuivat etenkin hänen näyttönsä tulosjohtamisesta sekä vahva leadership-ote (johtajuus).

- Oopperaan kaivattiin hyvää henkilöstöjohtajaa, joka pystyy kommunikoimaan.

Hämäläinen katsoo, että uuden pääjohtajan löytäminen talon ulkopuolelta on etu.

- Ulkopuolelta tuleva kysyy kysymyksiä, joita sisältäpäin tuleva ei välttämättä kysyisi.

Hämäläinen myönsi torstaina, että tulevan pääjohtajan Kärkkäisen kontaktiverkostot "eivät ole tällä erää kansallisoopperan verkostoja".

- Hän on kuitenkin ulospäin suuntautunut, mikä auttaa löytämään nämä verkostot.

Kärkkäinen siirtyy uuteen tehtäväänsä Yleisradion suomenkielisen television ohjelmistopäällikön vakanssilta.

- Yleisradiolla ja oopperalla on paljon yhteistä. Henkilöstörakenne on yllättävän samanlainen. Lisäksi suhde asiakkaaseen, maksajaan, on molemmissa erittäin tärkeä.

Hämäläinen myös kertoo että Kärkkäinen osallistuu oopperan kahden taiteellisen johtajan valinnan valmisteluihin jo tänä syksynä eli ennen pääjohtajakautensa alkamista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat