Mainos

Onnettomuuskoneen musta laatikko löytyi

Sukeltajat ovat nostaneet Kanadan itärannikolla mereen syöksyneen Swissairin matkustajakoneen toisen mustan laatikon. Laatikko löytyi eilen iltapäivällä.

Musta laatikko lähetetään laboratorioon Ottawaan, jossa kansainvälinen tutkimusryhmä selvittää sen sisällön. Laatikko tallentaa lennon tapahtumat ja ohjaamossa käydyt keskustelut. Se on siten korvaamattoman tärkeä onnettomuuden syyn selvittämisessä. Viranomaisilla ei vielä eilisiltana ollut tietoa, missä kunnossa laatikko oli löydettäessä.

Musta laatikko löytyi noin kahdeksan kilometrin päästä Nova Scotian rannikosta eilen iltapäivällä. Toisen mustan laatikon etsintöjä jatketaan samalla alueella. Sukeltajat löysivät lisäksi kolme suurta kappaletta ja useita pirstaleita, joiden he uskovat olevan lentokoneen rungon osia.

Swissairin MD 11 -kone syöksyi mereen torstaina, kun sen pakkolasku Halifaxin lentokentälle epäonnistui. Ohjaaja oli havainnut koneen ohjaamossa savua ja yritti viimeiseen asti tyhjentää polttoainetta, jotta pakkolasku olisi onnistunut. Turmassa kuolivat kaikki koneessa olleet 229 ihmistä.
(STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.