Onnellisen avioliiton salaisuus: tee kompromisseja

Samanlaiset persoonallisuudet ja arvot tuntuvat avaavan ovet onnelliseen ja kestävään avioliittoon.

Viime viikolla julkaistujen tutkimustulosten mukaan seitsemän kymmenestä englantilaisesta avioparista on onnellisia. eHarmony-deittisivusto kyseli 1200 naimisissa olevalta parilta heidän onnellisuudestaan.

Viidesosa vastanneista kertoi olevansa onnettomia, miehet useammin kuin naiset. Avioliiton pituus näytti vaikuttavan tyytymättömyyteen: vain 16 prosenttia 4–10 vuotta naimisissa olleista oli tyytymättömiä, mutta luku nousi 20 prosenttiin parien kohdalla, jotka olivat olleet naimisissa 10 vuotta tai pidempään.

Vastaajilta kysyttiin, mitä he toivoisivat tienneensä ennen naimisiinmenoa. 40 prosenttia olisi halunnut tietää, miten olennaista kompromissien tekeminen on.

Tutkija tohtori Gian Gonzaga e.Harmony-sivustolta selventää, millainen avioliitto näyttää tutkimuksen valossa toimivalta.

– Persooniltaan samanlaiset parit, jotka jakavat yhteiset tavoitteet ja kiinnostuksenkohteet, ymmärtävät toisiaan paremmin, mikä johtaa onnelliseen avioliittoon, hän sanoo.

Gonzaga kuvailee, että samanlaiset arvot ja persoonat jakavilla tuoreilla aviopareilla on muita paremmat valmiudet naimisiin menemisen tuomaan muutokseen. Parit, joilla ei ole näitä yhteisiä ominaisuuksia, saattavat tulla ajan kanssa onnettomammiksi.

Raporttiin haastateltiin myös 145 eronnutta henkilöä. Heiltä kysyttiin, mitä heidän olisi pitänyt tietää ennen naimisiinmenoa. Lähes puolet kertoi aliarvioineensa jatkuvan kommunikaation tärkeyden. Myös ex-puolison arvoja ja tapoja olisi pitänyt miettiä, sillä yli 50 prosenttia kertoi kyseisten piirteiden olleen kaikista vaikeimpia asioita koko avioliitossa.

MTV3/Helmi

Lähde: Femalefirst

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat