Onko tämä nainen Nairobin hyökkäyksen johtohahmo?

Lontoon vuoden 2005 pommi-iskuihin osallistuneen miehen leski saattaa olla Nairobin ostoskeskushyökkäyksessä kuolleiden terroristien joukossa, huhutaan brittimediassa.

"Valkoisena leskenä" tunnetun brittiläisen Samantha Lewthwaiten on arvioitu olleen yksi al-Shabaab-terroristijärjestön merkittävimmistä rahoittajista ja pommi-asiantuntijoista, kertoo Daily Mail.

Kenialainen turvallisuuslähde kertoi eilen, että Lewthwaiteksi epäilty nainen olisi huutanut arabiaksi käskyjä ja ohjeita ostoskeskuksessa muille terroristeille. Osa turvallisuuslähteistä väittää, että nainen olisi johtanut massiivista ostokeskushyökkäystä.

Maailman etsityin nainen

Lewthwaiten nimi nousi ensimmäisen kerran julkisuuteen heinäkuussa 2005, kun Lontoossa tehtiin tuhoisat metroiskut. Yksi iskuun osallistuneista itsemurhapommittajista, Jermaine Lindsay, oli Lewthwaiten aviomies. Iskujen jälkeen leski väitti, ettei tiennyt miehensä pommi-iskusuunnitelmista mitään.

Reilut kahdeksan vuotta myöhemmin Lontoon iskujen jälkeen Lewthwaite toimi al-Qaedan päärekrytoijana ja kouluttajan Itä-Afrikassa. The People -lehden mukaan nainen toimi lisäksi al Shabaab-järjestön tiedottajana.

Vuonna 2011 Lewthwaiten nimi yhdistettiin epäonnistuneeseen terrori-iskuun jouluna Mombasassa. Tämän jälkeen "valkoisesta leskestä" tuli maailman etsityin nainen.

29-vuotias Lewthwaite on neljän lapsen äiti. Hän kääntyi muslimiksi olleessaan 17-vuotias. Tuolloin hän tapasi netissä Lontoon tulevan itsemurhapommittajan Jermaine Lindsayn. Pariskunta avioitui kolme vuotta myöhemmin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat