Onko tämä karppi maailmanennätysvonkale?

Brittiläinen kalamies Keith Williams saattaa olla mies, joka on pyydystänyt maailmanennätysvonkaleen.

Kalastuskohteen välittämien tietojen mukaan Williams pyydysti 10. lokakuuta 61 kiloa painavan karpin Thaimaassa Krabin lähistöllä. Ennätys on vielä vahvistusta vailla.

Williams oli juhlimassa kalareissulla 56-vuotispäiväänsä, kun mahtivonkale tarttui hänen pyydykseensä Gilham Fishing Resortsissa. Kohde on tunnettu nimenomaan isokokoisista saaliskaloistaan.

– Hän sanoi vaimolleen tuntevansa luissaan, että hän pyydystää jotain erityistä sinä päivänä, kalastuspaikan omistaja Stuart Gilham kertoi Metro-lehdessä.

Jättikalan taltuttamiseen meni Williamsilta 25 minuuttia.

Maailmanennätysvonkaleeksi kala nousee vasta kansainvälisen saaliskalajärjestö IGFA:n vahvistuksella.

Maailmanennätystittelin saadakseen kala on täytynyt pyydystää siimaa sekä vapaa käyttäen ja kalan pituus sekä ympärysmitta on mitattava. Ennätyksen varmistamiseksi kalan pyydystämisellä on oltava puolueettomia todistajia, lisäksi kalastajan täytyy allekirjoittaa asianajajan läsnä ollessa todistus siitä että hän on pyydystänyt kalan reiluin konstein.

IGFA tarkastaa kaikki ennätysväitteet perinpohjaisesti. Ennätyspyynnön vahvistaminen voi kestää jopa kuusi kuukautta.

(MTV3 – EPA)

Lue myös:

    Uusimmat