Onko parisuhteesi onneton? Syytä miestä!

Onnettomat parisuhteet ja avioerot saattavat osittain johtua miesten geeneistä. Karoliinisen instituutin tutkijat ovat löytäneet geenin, jolla on yhteys miesten käyttäytymiseen parisuhteessa.

- Tietysti on monta syytä, miksi jollakin henkilöllä on ongelmia ihmissuhteissaan, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun erityisellä geenityypillä on todettu olevan yhteys miehen parisuhteisiin, tutkija Hasse Walum kertoo Karoliinisen instituutin tutkimuslöydöstä.

Yhdentoista hengen tutkijaryhmä on kahden vuoden työn tuloksena havainnut, että alleeli 334:ksi kutsuttu geenimuunnos näyttää vaikuttavan miesten käyttäytymiseen parisuhteessa.

- Aiemmin tämä on todettu myyrillä tehdyissä tutkimuksissa. Geenin olemassaololla on todettu olevan yhteyttä myyrien sosiaaliseen käyttäytymisen vilkastumiseen. Nyt on todettu tärkeä yhteys ihmisen aivotoimintaan.

"Ei geenitestejä ennen avioliittoa"

Karoliininen instituutti on aiemmin osallistunut laajoihin ruotsalais-suomalaisiin kaksostutkimuksiin. Geenin paikallistanut tutkijaryhmä on nyt käyttänyt tutkimuksensa pohjana pelkästään ruotsalaista kaksostutkimusta.

Tutkimuksessa on haastattelu 555:tä kaksosparia ja heidän vaimojaan tai kumppaneitaan. Miehillä, joilta geenimuunnos löytyi, todettiin olevan takanaan kaksinkertainen määrä avioeroja ja parisuhdeongelmia. Noin 40 prosenttia ruotsalaismiehistä kantaa alleeli 334:ää - naisilta kyseistä geenimuunnosta ei löydetty.

Ruotsalaisen tutkijaryhmä väittää siis että tietyllä geenityypillä on nyt tieteellisesti todistettu vaikutus ihmisten parisuhteiden onnellisuuteen, suhteen jatkumiseen tai avioeroihin. Siitä huolimatta tutkijat eivät aio avata klinikkaa, jossa vastarakastuneiden geeniperimä tarkistettaisiin jo etukäteen.

-Siihen emme ryhdy. Muillakin tekijöillä on suuri vaikutus parisuhteiden onnistumiseen, Karoliinisessa instituutissa väitöskirjaansa tekevä Hasse Walum toteaa.

Karoliinisen instituutin tutkijaryhmän tutkimustulokset on julkaistu Yhdysvaltain tiedeakatemian PNAS-julkaisussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat