Onko kattosortumien syynä liika säästäminen?

Poikkeuksellisen runsasluminen talvi on saanut pohtimaan rakennusten kestävyyttä. Rakennusneuvos Jaakko Huuhtanen ympäristöministeriöstä arvioi, että kattosortumat saattavat johtua osittain siitä, että rakennuttajat ovat nuukailleet kustannuksissa liikaa.

- Rakentamisessa on hyvin tyypillistä, että yritetään tehdä mahdollisimman halvalla. Monella julkisella rakentajalla on rajoitettu budjetti. Sinänsä säästäminen on hyvä asia, mutta se voi johtaa myös tilanteeseen, jossa säästetään väärässä paikassa.

Huuhtanen mainitsee esimerkiksi suunnittelusta tinkimisen.

- Ammattirakentajat hallitsevat homman, mutta ns. kertarakennuttajat voivat olla se ongelma. Heillähän budjetti on täysin henkilökohtainen, joten heillä tulee kiusaus säästää kaikessa mahdollisessa.

Lumen paljous paljastaa puutteet

Kevättalvella 2006 oli buumi kattojen sortumisissa. Joukossa oli uhkaavia onnettomuuksia, joissa oli suuronnettomuuden vaara, ja onnettomuustutkintakeskus päätti niputtaa yhteiseksi tutkimukseksi yhdeksän sortumistapausta.

- Tuolloinkin oli aika runsasluminen talvi paikkapaikoin. Lunta ei kuitenkaan ollut niin paljon, että se olisi selittävä tekijä - eikä ole nytkään. Se, että Suomessa lunta sataa ja joskus vähän enemmänkin, ei ole mikään yllätys, sanoo johtava tutkija Kai Valonen onnettomuustutkintakeskuksesta.

Onnettomuustutkintakeskus ei löytänyt noista yhdeksästä tapauksesta yhteistä nimittäjää. Osa rakennuksista oli hyvin vanhoja, osa uudempia. Rakennuksissa oli käytetty eri materiaaleja muun muassa betonia, puuta ja terästä.

Valonen sanoo, että vähälumisena talvena rakennusten piilevät ongelmat eivät tule esiin. Runsaslumisena talvella puutteet paljastuvat, vaikka lunta tulisikin vähemmän kuin rakennukset on laskettu kestämään.

Asiantuntijat huolissaan

Tällä hetkellä onnettomuustutkintakeskus tutkii vain Järvenpään urheiluhallin katon romahtamista. Lautakunta ottaa tutkittavakseen tapauksia, joissa on ihmishenkiä vaarassa. Esimerkiksi eläinten päälle romahtaneet katot ja vaaratilanteet eivät päädy onnettomuustutkintakeskukselle.

Rakennusneuvos Jaakko Huuhtasen mielestä maatalouden tuotantorakennukset ovat ehdottomasti yksi romahtamisten riskikohde.

- Maaseudulla on totuttu olemaan omatoimisia. Se saattaa johtaa siihen, että yritetään tehdä itse liikaa eikä käytetä alan ammattilaisia. Voi olla, ettei suunnitelmia ole silloin, kun niitä tarvitaan ja se voi johtaa riskirakenteisiin.

Sekä rakennusneuvos Huuhtanen että johtava tutkija Valonen ovat huolissaan kattojen romahtamisista.

- Saattaa olla, että nyt on tullut levollinen mieli, kun muutamaan vuoteen ei ole ollut katolla kunnon kuormituksia eikä draamaattisia sortumia ole tapahtunut, Huuhtanen miettii.

- Nyt olemme vasta helmikuun loppupuolella. Vuonna 2006, kun lumikuormat olivat suurimmillaan ja kattoromahduksia tapahtui paljon, elettiin maalis-huhtikuun vaihdetta, Valonen sanoo.

Katso Pekko Ylösen juttu (Seitsemän uutiset 24.2.2010)

Kuvaa romahtaneesta hallista. Helikopterikuva tehty yhteistyössä HeliPron kanssa, lentäjänä Pekka Ristolainen.

Lue myös:

    Uusimmat