Onko Gaddafin pakotteilla tehoa?

YK:n turvallisuusneuvoston asettamat pakotteet on otettu maailmalla tyytyväisinä vastaan, mutta samalla niiden tehoa epäillään. Neuvosto on asettanut Libyan johtajan Muammar Gaddafin sekä hänen perheensä ja lähipiirinsä matkustuskieltoon. Myös heidän varansa jäädytetään ja asevienti Libyaan kielletään.

MTV3:n Uutisten kirjeenvaihtaja Päivi Sinisalo kertoo, että Washingtonissa ollaan virallisesti hyvin tyytyväisiä siihen, että YK:n turvallisuusneuvosto sai aikaan pakotteet ja vieläpä yksimielisellä päätöksellä. Toisaalta myös Yhdysvalloissa epäillään pakotteiden tehoa.

- Pakotteet tehoavat hitaasti ja Gaddafi on aiemminkin pystynyt tekemään lähes kaiken haluamansa, mikä nähtiin 90-luvulla voimaan tulleiden pakotteiden aikana. Uusimpien tietojen mukaan Gaddafin poika lähinnä naureskelee pakotteille ja vakuuttaa, että kaikki tiedot verilöylyistä ovat pötyä, Sinisalo sanoo.

Sinisalon mielestä Yhdysvalloissa näyttäisi vallitsevan selkeä yksimielisyys siitä, että Gaddafin lähtö on lähellä.

- Se on tietenkin täysi arvoitus, kauanko hän pystyy vielä sinnittelemään ja millaista vahinkoa hän ehtii saada aikaan. Täällä täytyy varautua myös siihen, että Libyassa saattaa pian olla uusi hallinto ja siihen, millaista yhteistyötä sen kanssa on mahdollista tehdä, Sinisalo sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat