"Onhan tämä epätodellinen haave" – Mikko Korhonen pelaa ensimmäistä kertaa golfin Wimbledonissa

Ammattilaisgolffari Mikko Korhonen pelaa tällä viikolla ensimmäistä kertaa urallaan Britannian avoimessa golfturnauksessa. Kutsu maailman vanhimpaan golfin major-kilpailuun, tuttavallisemmin The Openiin, tavoitti Korhosen kesäkuussa kesken Euroopan-kiertueen kilpailun Espanjassa.

–  Järjestäjien viesti oli hyvin kohtelias, että "haluaisinko minä mukaan?" muistelee Korhonen kilpailuennakossaan.

Kilpailupaikkana on Royal Portrushin kenttä Pohjois-Irlannissa, missä turnaus pelattiin edellisen kerran vuonna 1951. Kilpailu pelataan vasta toista kertaa 159-vuotisen historiansa aikana muualla kuin Englannissa tai Skotlannissa. Historia tuo mukanaan arvostusta.

–  Kyllä tämä on tavallaan "se" kisa golfissa. Onhan tämä sellainen epätodellinen haave, mikä on syntynyt joskus pikkupoikana. Vuosien varrella haave on karannut vähän kaukaisemmaksi, mutta viime ja tämän kauden aikana on ehtinyt käväistä mielessä, että tässä taitaa olla mahdollisuus, Korhonen kertaa.

Golfin Wimbledon

Pitkän historiansa takia, ja ainoana Euroopassa pelattavana major-kilpailuna, The Openia on verrattu juuri päättyneeseen Wimbledonin grand slam -tennisturnaukseen.

–  Se on arvokas kisa, jossa tunnelma on kaikkinensa ainutlaatuinen, hillitty ja voimakkaasti perinteitä vaaliva, kuvailee Korhonen.

Siinä missä Wimbledon tunnetaan ruohoalustastaan, on The Open ainoa vuosittain links-kentällä pelattava major-kilpailu. Links-kentällä tarkoitetaan meren rannalla ja meren pinnan korkeudella sijaitsevaa hiekkapohjaista kenttää. Kenttätyypille ominaisia piirteitä ovat kovat väylät ja suuret mutta kumpuilevat ja nopeat viheriöt.

Meren rannalla sijaitsevilla kentillä puhaltaa usein voimakas ja pyörivä tuuli. Links-kentillä menestyvät pelaajat, jotka osaavat laittaa pallon rullaamaan kentän muotoja pitkin.

Korhosen valmistava kilpailu Skotlannissa ei antanut parhaita mahdollisia eväitä major-kilpailuun.

–  Kentän pinnat olivat pehmeät ja tuulta ei ollut nimeksikään. En usko, että niillä olosuhteilla on mitään yhteistä Openin kanssa. Veikkaan, että Openissa on juuri päinvastoin.

Korhosella links-kammo kukistettavana 

Uransa kolmanteen major-kilpailuun osallistuvan Korhosen, 38, harteilla ei ole suuria paineita. Euroopan-kiertueella Korhonen ei ole koskaan menestynyt links-kentillä.

Ennen Korhosta Openissa on pelannut suomalaisista vain Mikko Ilonen. Seitsemästi Openissa pelannut Ilonen sijoittui parhaimmillaan jaetulle yhdeksännelle sijalle vuonna 2001. Korhosen tavoitteet ovat maltilliset.

–  Haluan päästä cutista läpi, jotta saan pelata myös viikonloppuna. Toisena tavoitteenani on pelata kärsivällisesti ilman suuria jännitteitä ja paineita ja nauttia tästä ainutlaatuisesta tilaisuudesta. Uskon, että se johtaa hyvään tulokseen.

Järjestyksessään 148. The Open alkaa torstaina. Neljän kierroksen kilpailu huipentuu sunnuntaina.

Lue myös:

    Uusimmat