OMG myy Harjavallan nikkelitoimintansa venäläisille

Kaupassa toteutuu OMG:n jo aiemmin ilmoittama tavoite irrottautua nikkeliliiketoiminnasta, joka ei kuulu yhtiön ydintoiminta-alueisiin.

Metallipohjaisia erikoiskemikaaleja valmistava OM Group myy Harjavallan nikkelitoimintansa Norilsk Nickelille. Ostaja on Venäjän suurin kaivos- ja metallialan yritys ja maailman suurin nikkelin ja palladiumin tuottaja sekä merkittävä platinan ja kuparin tuottaja.

Lähes 320 miljoonan euron käteiskauppa kattaa myös OMG:n nikkelintuotantolaitoksen Australiassa.

Kauppa vaatii vielä viranomaisten hyväksynnän. Kauppa on määrä saattaa loppuun ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.

Kaikki Harjavallan tehtaan 215 vakituista työntekijää siirtyvät uuden omistajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä, kertoo toimitusjohtaja Antti Aaltonen.

Kaupassa toteutuu OMG:n jo aiemmin ilmoittama tavoite irrottautua nikkeliliiketoiminnasta, joka ei kuulu yhtiön ydintoiminta-alueisiin.

Kaupan yhteydessä OMG tekee raaka-ainesopimuksen Norilskin kanssa. Viiden vuoden sopimus varmistaa raaka-aineen saannin erikoiskemikaalien ryhmälle.

Yhtiön lähettämässä tiedotteessa OMG:n pääjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Joe Scaminace pitää kauppaa tärkeänä askeleena OMG:n liiketoimintamallin uudistamisessa siten, että tulos on paremmin ennustettavissa ja vakaampi. Erityisesti tulokseen on vaikuttanut metallien maailmanmarkkinahintojen heilahtelu.

Scaminace uskoo, että aika kaupalle oli otollinen, sillä nikkelin hinta on tällä hetkellä historiallisen korkealla.

Kaupasta saadut varat yhtiö aikoo käyttää taloudellisen liikkumavaransa kohentamiseen ja asemansa vahvistamiseen markkinoilla. Myös tuotekehittelyä vahvistetaan. Yritysostotkin ovat mahdollisia.

OMG:lla on tuotantolaitoksia Pohjois-Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa ja Australiassa. Yhtiön pääkonttori on Clevelandissa Yhdysvalloissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat