Omakotitalojen pyyntihinnoissa roimasti ilmaa

Omakotitaloja kaupitellaan Helsingissä lähes poikkeuksetta reippaaseen ylihintaan. Lehti-ilmoituksessa mainitun pyyntihinnan ja toteutuneen kauppahinnan välissä on keskimäärin jopa 12 prosenttia ilmaa, ilmenee MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman selvityksestä.

45 minuuttia -ohjelma tutki tämän vuoden tammi-lokakuussa Helsingissä tehdyt omakotitalokaupat. Ohjelma vertasi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä saatuja kauppahintoja lehti-ilmoituksien pyyntihintoihin. Hinnat putosivat tinkimisellä kymmeniä tuhansia euroja, pahimmillaan tai parhaimmillaan jopa 230 000 euroa.

Prosenteissa hinnanmuutokset olivat 2-29 prosenttia, keskimäärin 12 prosenttia. Luku on huomattavasti suurempi kuin asuntokaupoissa yleensä. Esimerkiksi Kiinteistömaailma ilmoittaa, että heillä kaikkien asuntojen pyynti- ja myyntihintojen ero on viitisen prosenttia.

Tammi-lokakuussa Helsingissä tehtiin 97 omakotitalokauppaa. Lehti-ilmoitus löytyi 40 omakotitalosta. Vertailu tehtiin näiden neljänkymmenen kaupan osalta.

45 minuuttia tutki vain edustavia omakotitalokauppoja. Termillä tarkoitetaan kauppoja, joista on otettu pois esimerkiksi sukulaisten väliset luovutukset ja määräalakaupat.

Lue myös:

    Uusimmat