Omakotitalojen kauppa piristynyt: "Toukokuu toiveita herättävä"

Kaikkiaan käytettyjen asuntojen kauppa kasvoi alkuvuonna noin prosentin edellisvuodesta, mutta omakoti- ja rivitalojen kauppa piristyi huomattavasti keskiarvolukua enemmän.

– Selkein piristysruiske on nyt saatu käytettyjen omakotitalojen kauppaan, joka lisääntyi tammi-toukokuussa 5,3 prosenttia. Myös vanhat rivitaloasunnot ovat kiinnostaneet alkuvuonna selvästi edellisvuotta enemmän ja niiden kauppa lisääntyi reilut 2 prosenttia. Vanhat kerrostaloasunnot puolestaan ovat menneet kaupaksi alkuvuonna viimevuotiseen tahtiin”, luonnehtii tilannetta KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila.

Kauppaluvut kertovat yleisen aktiviteetin lisääntymisestä Suomen asuntomarkkinoilla, Malila sanoo.

– Kuluvan vuoden toukokuu on ollut monelle kiinteistönvälitysyritykselle toiveita herättävä ja joillekin jopa vilkkain kauppakuukausi pariin viime vuoteen. Positiivinen kauppavire tuntuisi jatkuneen myös kesäkuun puolella. Kuluttajien luottamus on ollut viime aikoina vahvistumaan päin ja tämä heijastuu myös asuntomarkkinoilla, arvioi Malila loppukevään tilannetta.

Tiedot käyvät ilmi KVKL:n valtakunnallisesta kauppahintapalvelusta.

 

Lue myös:

    Uusimmat