Omaiset saivat yhteyden suomalaisiin liikemiehiin

Iranin eilen vapauttamat suomalaismiehet ovat käyneet katselemassa Abu Musan saaren nähtävyyksiä. Heidän paluunsa Dubaihin on lykkääntynyt.

Iranin vapauttamat kolme suomalaismiestä ovat saaneet tänään yhteyden omaisiinsa. Omaiset puolestaan välittivät tietoja eteenpäin ulkoministeriöön.

- He ovat kertoneet omaisilleen, että heitä kohdeltiin siellä hyvin, ja he saivat ruokaa ja niin poispäin. He ovat myös käyneet katselemassa saaren nähtävyyksiä, lähetystöneuvos Pasi Tuominen kertoi.

Persianlahdella pidätettyjen suomalaisten paluu Arabiemiirikuntiin saattaa viivästyä jopa parilla päivällä. Suomen asianhoitajan Esa Hurtigin mukaan Abu Musan saarella riehuu voimakas taifuuni, jonka vuoksi saarelta ei pääse lähtemään.

- Saarelta on ainakin sata kilometriä lähimpään rantaan. Veneellä sieltä ei pysty lähtemään, enkä tiedä, pystyykö helikopterillakaan, Hurtig arvelee.

Suomalaisten odotettiin aikaisemmin pääsevän Dubaihin tämän päivän aikana.

Kalastamassa olleet miehet pidätettiin Persianlahdella lauantaina, kun heidän veneensä ajautui ilmeisesti vahingossa Iranin vesille. Iran vapautti miehet keskiviikkoiltana.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat