Olympiasoihdun matkaa jännitetään San Franciscossa

Kovia kokeneen olympiatulen matkan on määrä jatkua tänä iltana San Franciscossa Kaliforniassa.

Jo ennen soihdun matkaan lähtöä reitin varrelle oli kerääntynyt tuhansia mielenosoittajia. Pääosassa olivat Kiinan Tiibet-politiikkaa vastustavat aktivistit, mutta paikalla oli myös bussilasteittain Kiinaa ja sen olympialaisia puoltavia mielenosoittajia.

Ensimmäiset käsikähmät poliisin ja mielenosittajien välillä käytiin jo ennen soihdun liikkeellelähtöä. Myös ensimmäiset pidätykset tehtiin samoihin aikoihin.

Mielenilmausten pelossa soihdun reittiä oli lyhennetty alkuperäisestä ja viranomaiset olivat valmiina muuttamaan tai lyhentämään reittiä lyhyellä varoitusajalla.

- Päämääränä on se, että tilaisuus on turvallinen kaikille - sekä katselijoille että osanottajille, korosti poliisikersantti Neville Gittens medialle.

Tiibet-protestoijat häiriköivät olympiasoihdun kulkua San Franciscossa 9.4.2008

San Franciscon lahden rantaa pitkin kulkevan reitin varrelle oli tuotu myös veneitä, joihin soihtu oli määrä tarvittaessa viedä turvaan väkijoukoilta.

Arkkipiispa Tutu vaati boikottia

Mielenosoittajat parveilivat jo ennen viestiä muun muassa kaupungissa olevan Kiinan suurlähetystön porteilla.

- Häpeä, häpeä, lopettakaa tappaminen, huusivat Kiinan Tiibet-politiikkaa vastustavat mielenosoittajat.

Ihmisoikeustaistelija, arkkipiispa Desmond Tutu vetosi maailman johtajiin olympialaisten boikotoinnin puolesta.

- Luojan vuoksi, teidän lastenne ja meidän lastemme vuoksi, Tiibetin kauniiden ihmisten vuoksi; älkää menkö, kaupungissa vierailulla oleva Tutu vaati.

- Kyseessä ei ole meidän taistelumme soihdunkantajia vastaan, korosti puolestaan Students for Free Tibet -järjestön johtaja Lhadom Tethong.

- Tässä on kyse siitä, että Kiinan hallinto käyttää soihtua poliittisiin tarkoituksiin, hän syytti.

Olympiatulen ympärillä käyvä kohu voi käydä kalliiksi kisojen järjestäjille.

Monet olympialaisia sponsoroivista yhtiöistä ovat maksaneet jopa yhdeksän miljoonaa euroa soihtuviestin tukemiseksi. Kaikkiaan 64 suuryhtiötä on mukana kisoissa joko yhteistyökumppanina, sponsorina tai tavarantoimittajana. Kiista saattaa vahingoittaa niiden imagoa ja tulosodotuksia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat