Suomalaiset purjehtijat varmistivat torstaina jo kuudennen maakohtaisen paikan Sydneyn olympiakisojen regattaan. Paikka irtosi soling-miehistölle Jali Mäkilä/Erkki Heinonen/Sami Tamminen, joka selviytyi Espanjan Murciassa päättyneessä karsinnassa loppukilpailuun.
Koska jaossa olivat kaksi viimeistä olympiapaikkaa, loppukilpailua Kanadaa vastaan ei tarvinnut enää purjehtia. Maakohtaiset edustusoikeudet olivat jo ratkenneet. Näin ollen ratkaisevaksi jääneessä parikilpailussa Suomen venekunta löi Brasilian puhtaasti 3-0.
Olympiakarsintojen alla Mäkilän luotsaama venekunta sijoittui kuudenneksi soling-luokan MM-kilpailuissa ja varmisti käytännössä myös matkalippunsa Sydneyn koneeseen. Tulos kelpasi Purjehtijaliitolle olympianäytöksi.
Tuloksen ratkettua torstaina Mäkilän miehistö oli helpottunut mutta väsynyt. Lähes kaksiviikkoinen kilpailukiertue oli puristanut mehut kovakuntoisista miehistä.
- Rankin rutistus purjehtijan urani aikana. Fyysisen ponnistuksen lisäksi myös paineet olivat kovat. Oikeastaan selvitettävänä oli kolme karsintaa yhdessä nipussa, Mäkilä kertoi.
- Ensin piti rutistaa vahva näyttö olympiakomitealle MM-kisasta, voittaa Staffan Lindbergin venekunta keskinäisessä kilpailussa MM-vesillä ja lopuksi selvitä neljäpäiväisessä match racessa kahden parhaan joukkoon, onnellinen Mäkilä selvitti.
Purjehtijaliiton valmennusjohto ei peitellyt tyytyväisyyttään Suomelle lohjenneen uusimman olympiapaikan varmistuttua.
Solingien lisäksi näytöt ovat riittäneet maapaikkaan viidessä muussa luokassa: lasereissa, naisten e-jollassa ja mistralissa, 49er-luokassa sekä 470-luokassa.
Sydneyyn matkaavassa Suomen olympiajoukkueessa on mukana enimmillään yhdeksästä kymmeneen purjehtijaa. Keskinäiset karsinnat ovat vielä osaltaan kesken, mutta nekin ratkeavat 12. kesäkuuta mennessä.
Purjehdusjoukkue nimetään kokonaisuudessaan olympiakomitean ensimmäisessä valintakokouksessa 13. kesäkuuta.
(STT)
