Felix Loch jahtasi ohjaskelkkailussa jo kolmatta perättäistä olympiakultaansa ja oli jo puoliksi siinä kiinni, mutta menetti pelin törmättyään dramaattisesti viimeisessä laskussaan seinään.
Saksalainen Loch johti kisaa kolmen laskun jälkeen, ja voitto näytti jo varmalta. Suursuosikilta kysyttiin viimeisestä laskusta enää perusvarmaa suoritusta.
Viimeisen laskunsa puolivälissä Loch kuitenkin törmäsi seinään, minkä myötä vauhti hidastui tuntuvasti.
Loch oli lopulta vasta viides ja maalissa maansa myynyt. Hänen valmentajaisänsä Norbert Loch riensi paikalle lohduttamaan ja tarjosi pojalleen pitkän halauksen.



