Olvin tulos parani

Olvi-konsernin tulos parani kuluvan vuoden tammi-huhtikuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Olvin osavuosikatsauksen mukaan konsernin tulos rahoituserien jälkeen parani 0,3 miljoonaan euroon 0,17 miljoonasta eurosta.

Konsernin liikevaihto lisääntyi 20,2 miljoonaan euroon. Vuoden 1998 tammi-huhtikuussa liikevaihtoa kertyi 19,2 miljoonaa euroa. Olvin osakekohtainen tulos oli nyt 0,05 euroa. Viime vuoden ensimmäisen kolmanneksen aikana osaketta kohti kertyi tappiota 0,04 euroa.

Emoyhtiö Olvin kokonaismyynti oli tammi-huhtikuussa 27,1 miljoonaa litraa, verrattuna vuosi sitten vastaavana aikana kertyneeseen 28,7 miljoonaan litraan. Kuluvan vuoden luku on tavoiteltua pienempi. Olvin mukaan tärkeimmät syyt tähän olivat siideriuutuuksien myöhästyminen sekä Olvin virvoitusjuomien myynnin vähentyminen. Virolaisten Tartu Ölletehas - ja Saare Ölu -panimoiden yhteenlaskettu myynti sen sijaan lisääntyi viime vuoteen verrattuna 34 prosenttia 6,3 miljoonaa litraan.

Kuluvalle vuodelle asetettua kymmenen prosentin myynnin volyymikasvutavoitetta ei saavuteta, koska viiden ensimmäisen kuukauden myynti jäi tavoiteltua pienemmäksi. Emoyhtiön myynnin arvellaan lisääntyvän kuluvana vuonna kuusi prosenttia viime vuoteen verrattuna. Olvi-konsernin yhtiöiden yhteenlasketun tuloksen odotetaan olevan kuluvana vuonna parempi kuin vuonna 1998.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat