Olutseura: Eihän Lahti ole Lappia

Lapin Kullan siirtyminen Torniosta Lahteen saa tylyn tuomion oluen harrastajilta.

- Eihän Lahti ole Lappia, puuskahtaa Olutseuran puheenjohtaja Eeva-Liisa Vaittinen.

Olutseura on huolissaan siitä, että suomalaiset olutbrändit lähtevät juuriltaan yksi kerrallaan. Amiraali, Aura, Karhu, Lapin Kulta, luettelee Vaittinen.

Vaittisen mielestä suuret panimot näyttävät keskittyvän kansainvälisiin merkkeihin ja vaihtoehtojen tarjoaminen jää entistä enemmän pienpanimoiden harteille.

Olutbrändien markkinaosuuksia ei ole laskettu Suomessa pariin vuoteen, mutta panimoiden omien arvioiden mukaan vahvat merkit ovat pitäneet pintansa tunteita kuohuttavista muutoksista huolimatta. Vuonna 2007 suosituin olutmerkki oli Koffin Karhu, jonka osuus myydyistä litroista oli noin viidesosa.

Sinebrychoffin viestintäjohtaja Marja-Liisa Weckström arvioi, että Karhu-olut on edelleen myydyin olut.

- Karhusta on tullut valtakunnallinen merkki ja sen myyntiluvut ovat pysyneet hyvinä, vaikka Porissa on tietenkin herännyt isoja tunteita, Weckström sanoo.

Lapin Kulta on viime tilastoissa ollut Suomen viiden suosituimman olutmerkin joukossa. Olutseuran Eeva-Liisa Vaittinen voi maistaa jatkossa Lahdessakin valmistettua Lapin Kultaa.

- Maku ja imago varmasti muuttuvat, mutta en ole näissä asioissa niin ehdoton, Vaittinen sanoo.

Lue myös:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat