Olutseura älähtää laimennuspuheita: Maku kärsii!

Ehdotus keskioluen laimentamisesta nostaa olutharrastajien karvat pystyyn. Olutseura Ohrantähkän puheenjohtaja Vesa Lukkarila pelkää, että oluiden laimentaminen pilaisi juomien maun.

Olvi on jo kehitellyt oman versionsa miedosta kakkosoluesta, mutta Lukkarila ei usko oluen maun säilyvän entisenlaisena prosenttien pienentyessä.

– Holhoamisen maku tässä on. On se kumma, että se aina näihin oluenjuojiin kohdistuu, kun muitakin tuotteita on tarjolla ja niihin ei tehdä mitään muutoksia, Lukkarila ihmettelee.

Kaupoissa myytävän oluen laimentamiseen liittyy Lukkarilan mukaan se vaara, että tuonti ulkomailta lisääntyisi huomattavasti.

Ruotsissa, jossa keskiolut siirtyi paikalliseen Alkoon jo 1970-luvulla, noin kolmannes alkoholista on Lukkarilan mukaan pimeästi maahan tuotua.

– Kun olutta myydään laillisesti kaupoissa, voidaan luottaa siihen, että etiketti pitää paikkansa ja tavara on sitä mitä se väittää olevansa, Lukkarila huomauttaa.

Olutharrastajien suosikeille, pienpanimoiden tuotteille, saattaa uudistuksen myötä käydä ohraisesti. Vastaisuudessa ne voisivat myydä tuotteitaan vain Alkossa, mutta Alko taas vaatii tuotteiltaan suurta menekkiä, jotta ne pysyisivät hyllyissä. Pienpanimoiden juomat eivät tavoitteisiin välttämättä yllä.

– Kuluttajathan tästä lopulta kärsivät. Kannattaisi pitää järki päässä näissä asioissa, Lukkarila sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat