Olutkauppa vetää huonosti

Oluen myynti on laskenut koko alkuvuoden. Edes hyvä kesäkausi ei pysty kääntämään koko vuotta kasvu-uralle.

Oluen juomanlaskenta on takkuillut koko alkuvuoden pahimmin liki kymmeneen vuoteen. Tammi-maaliskuussa oluen myynti supistui kuusi prosenttia viimevuotisesta. Toukokuu on merkinnyt alalle vieläkin kovempaa päänsärkyä myynnin romahtaessa.

- Tällä hetkellä puhutaan jopa 10 tai 20 prosentista, nämä pari viimeistä päivää ratkaisevat sitten lopullisesti, kertoo toimitusjohtaja Risto Saarinen Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitosta.

Kesämyynti vastaa liki puolta oluen vuosimyynnistä. Kesän tärkeimmät kuukaudet ovat touko- ja elokuu, jotka käytännössä ratkaisevat kysynnän suunnan. Kesä-heinäkuussa kauppa käy vakiotahtia.

Huono kevät on nyt painamassa koko vuoden miinukselle.

- On hyvin todennäköistä, että tänä vuonna näemme oluen kulutuksen laskun, joka varmaan on vähintään viiden prosentin luokkaa edellisvuosiin verrattuna.

Menekin tyssäämistä selitetään perinteisellä sään vaihtelulla ja viinin kysynnän kasvulla. Talouden taantuma on puolestaan vähentänyt ravintolakäyntejä. Vakavamman syyn panimoala löytää Suomenlahden eteläpuolelta, Virosta.

- Koko kulutuksessa täytyy ottaa huomioon tuonti, joka on hyvin suurta - verovapaasti käydään hakemassa. Näemme tämän viiniäkin suurempana asiana kulutuksen laskussa, sanoo markkinointijohtaja Mikael Aro Sinebrychoffilta.

Viime vuonna yksityinen verovapaa tuonti oli 2 prosenttia koko markkinasta. Alan pelkona on Tanskan tilanne, jossa yksityisten tuoma verovapaa olutta haukkaa jo 20 prosenttia kotimaan markkinasta. Suomessa panimot odottavat nyt vesi kielellä valtion veroratkaisua, joka keventäisi oluen verotusta ja laskisi hintoja.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat