Olohuoneeseen tilaa koko perheen oleskeluun

Muutoksen suunnittelu Pirkko-Liisa Topelius.

Tilanne ennen muutosta oli normaali: olohuone ei toiminut. Toiveina olivat rentoutuminen, yhdessäolo ja television katselu, ja muutosta alettiin toteuttaa näistä lähtökohdista.


Lähtötilanteessa sohva oli liian pieni, säilytystilaa liian vähän, televisio sijaitsi hankalasti katsomiseen nähden, väritys oli raskaan tuntuinen, valoa ei tuntunut olevan oikeissa paikoissa. Olohuoneessa ei viihdytty.

Kuvassa olohuone ennen muutosta.

Tämän todellisen "perus"olohuoneen muutokseen lähdettäessä tutkittiin ensimmäiseksi perheen tarpeita, sitä mitä olohuoneelta todella haluttiin. Toiveina oli rentoutuminen, yhdessäolo ja tv:n katselu. Olosuhteita parannettiin siis näiltä osin.

Sohva oli aikaisemmin liian pieni. Koko nelihenkisen perheen mahtuminen sohvalle yhtä aikaa oli sula mahdottomuus ja isompi sohva oli toivomuslistalla. Uusi pehmeä ja iso Elle XL-sohva kulmaan sijoitetulla divaanilla ratkaisi ongelman. Sohva ja divaani on verhoiltu Linea-verhoilukankaalla. Sohvan väri noudattelee, paitsi tapetin kukkaa, myös entisten nojatuolien väriä.

Kokonaisuudessaan värien valinnassa noudateltiin perheen jo aikaisemmin tekemää linjausta, aikaisemmasta hieman poiketen, mutta samoilla painotuksilla. Vihreän sohvan tilalle tuli beige, mutta sohvatyynyissä on taas vihertävän turkoosia. Sohvan värimaailma vuorostaan siirrettiin seinälle, turkoosina, nojatuolien väri puolestaan sai dominoida uudessakin istuinkalusteessa. Näin saatiin tutun kodin tuntuista tunnelmaa.

Olohuoneen materiaalit muutettiin samanaikaisesti, kulunut tammiparketti vaihdettiin uuteen ja seinät yhtä lukuun ottamatta maalattiin valkoisiksi. Peräseinälle valittiin hehkeä turkoosi helmiäiskukkainen tapetti.

Kolmiosainen sarjapöytä sohvan edessä mahdollistaa laskualustan monelle yhtä aikaa ja sopivimmalla kohdalla. Television katselusuunta muutettiin – aikaisempaa pitkällä seinällä ollutta pientä tv:tä katsottiin siis pää kenossa. Nyt iso televisio huoneen päädyssä muistuttaa jo elokuvateatteria. Matala taso lasiovin tv:n alla on Ikean Bestå-sarjaa.

Myös huoneen säilytystilat olivat liian pienet. Vaikka kaappeja on nyt enemmän, ne tuntuvat valkoisen värinsä ja lasiovien ansiosta kevyemmiltä.

Tunnelmaa kevennettiin edelleen. Paneeleista rakennettu verholauta korvattiin verhotangoilla. Myös ikkunaverhot ovat kevyet. Matto on perheen vanha.

Valaistusta muutettiin sen verran, että olohuoneen kattokruunu poistettiin ja sen tilalle tuli lähellä erkkeriä ollut kohdevalosarja. Sohvan vierelle laitettiin uusi Costanza-jalkavalaisin Interiors Oy:stä. Uudet viherkasvit luovat lisää eloa huoneeseen. Kokonaisbudjetti olohuoneen muutokselle oli 5 000 euroa, josta sohva ja divaani luonnollisesti haukkasivat suurimman osan.

Tuotetiedot:

  • Pöytä: 3-osainen Lack sarjapöytä
  • TV-taso ja säilytyskaapit: Bestå -sarjan TV-taso ja säilytyskaapit lasiovella
  • Tyynyt ja torkkupeitto
  • Valkoiset keveät valmisverhot ja verhotangot
  • Myyjä: Ikea, www.ikea.fi
  • Sohva: HT-Collection Elle XL-sohva kulmaan sijoitetulla divaanilla,
  • verhoilu HT-Collection Linea-verhoilukankaalla
  • Myyjä: Vepsäläinen, www.vepsalainen.fi, www.htcollection.fi
  • Tapetti: Cole&Son, Damask Collection tapetti, väri Selsby, 73/5023
  • Myyjä: Decorama, www.decorama.fi
  • Jalkavalaisin: Costanza-jalkavalaisin
  • Myyjä: Interiors Oy, www.interiors.fi
  • Taulu-tv: Finlux 42FLHD760
  • Myyjä: Finlux / Oy Vestel Scandinavia Ab, www.finlux.fi, puh. 09-2517 8220
  • Maali: Tikkurila Oy Harmony, perusmaali A, valkoinen
  • www.tikkurila.fi

(T.i.l.a. 23.4.2008)

Lue myös:

    Uusimmat