Mainos

Olmert ja Abbas sopivat uusista tapaamisista

Olmert ja Abbas ovat syvästi erimielisiä palestiinalaisten yhteishallituksesta.

Israelin pääministeri Ehud Olmert ja palestiinalaisten johtaja Mahmud Abbas ovat tavanneet toisensa Jerusalemissa. Tapaamiselta ei ennakkoon odotettu suuria edistysaskelia, eikä niitä ilmeisesti saavutettukaan.

Israelin edustajan mukaan Olmert ja Abbas sopivat kuitenkin, että tapaamisia jatketaan säännöllisellä pohjalla. Johtajat keskustelivat runsaan kahden tunnin ajan Olmertin virka-asunnolla Jerusalemissa.

Olmert ja Abbas ovat syvästi erimielisiä palestiinalaisten yhteishallituksesta, jonka kokoonpano on määrä julkistaa lähiaikoina. Olmert on sanonut boikotoivansa Abbasin Fatah-liikkeen ja ääriliike Hamasin yhteishallitusta, jollei se toteuta Lähi-idän kvartetin vaatimia asioita.

Yhdysvaltain, YK:n, EU:n ja Venäjän muodostama kvartetti on vaatinut Hamasia tunnustamaan Israelin, lopettamaan väkivallan ja hyväksymään palestiinalaisten ja Israelin väliset aiemmat rauhansopimukset.

Fatah ja Hamas sopivat yhteishallituksesta viime kuussa Mekassa. Sopimus sisältää lupauksen "kunnioittaa" aiempia Israelin ja palestiinalaisten sopimuksia, mutta se ei sido uutta hallitusta näihin sopimuksiin.

Palestiinalaisten pääministerin Ismail Hanian mukaan hallitus julkistetaan ehkä jo huomenna.

Olmertin ja Abbasin tapaamisessa keskusteltiin lisäksi Arabiliiton vuodelta 2002 olevasta rauhanehdotuksesta ja siitä, voisiko se olla tulevien neuvotteluiden pohjana. Esille nousi myös edelleen siepattuna olevan israelilaisen sotilaan kohtalo. Abbas sanoi tekevänsä kaiken voitavansa sen hyväksi, että kaapattu Gilat Shalit pääsisi vapaaksi mahdollisimman pian.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.