Olmert ehdottaa vankien vaihtoa

Eilen aamulla alkaneesta tulitauosta huolimatta Israelin Sderotiin on iskeytynyt kaksi rakettia Gazan kaistalta.

Israel on pääministeri Ehud Olmertin mukaan valmis luopumaan monista osista Jordanjoen länsirantaa vastineeksi "todellisesta rauhasta", jonka turvin palestiinalaiset voisivat muodostaa itsenäisen valtion. Hän lupasi myös Israelin vapauttavan lukuisia palestiinalaisvankeja, jos palestiinalaisten viime kesänä vangitsema israelilaissotilas vapautetaan. Myös pitkään vankeusrangaistukseen tuomittuja voitaisiin vapauttaa.

- Ojennan käteni palestiinalaisnaapureillemme, ja toivon, ettei sitä torjuta, Olmert sanoi tärkeäksi luonnehditussa puheessaan.

Israel vapauttaisi myös jäädytettyjä palestiinalaishallinnolle tarkoitettuja varoja ja löysentäisi rajatarkastuksia, jos hyökkäykset Israelia vastaan loppuvat.

Rauhanneuvotteluihin Israel olisi Olmertin mukaan valmis palaamaan sitten kun palestiinalaiset saavat muodostettua maltillisen hallituksen, joka tunnustaisi Israelin olemassaolon, sitoutuisi tiekarttana tunnettuun rauhansuunnitelmaan eikä vaatisi rauhanneuvottelujen osana paluuoikeutta vuoden 1948 sodan palestiinalaispakolaisille.

Olmert puhui Negevin autiomaassa Sde Bokerissa sinne haudatun Israelin ensimmäisen pääministerin David Ben Gurionin muistotilaisuudessa.

- Emme voi muuttaa menneisyyttä emmekä voi saada takaisin uhreja rajan kummallakaan puolella. Voimme ainoastaan lopettaa enemmät tragediat, hän sanoi.

Uusi raketti-isku koetteli tulitaukoa

Gazassa toista päivää voimassa ollut tulitauko rakoili. Pian Olmertin puheen jälkeen palestiinalaistaistelijat ampuivat kaksi rakettia Israelin puolelle Sderotiin, mutta iskusta selvittiin uhreitta. Al Aksan marttyyrien prikaatit ilmoitti ampuneensa raketteja kostoksi kahden palestiinalaisten surmasta Länsirannalla.

Tulitauon pitäisi katkaista viisi kuukautta jatkunut väkivallan kierre, joka syveni palestiinalaistaistelijoiden siepattua israelilaissotilaan, Gilad Shalitin, kesäkuussa ja Israelin joukkojen aloitettua vastaiskuna Gazan-operaation. Olmertin tiedottaja Miri Eisin varoitti, ettei Israelin kärsivällisyys palestiinalaisten tulitaukorikkomusten suhteen ole rajaton.

Palestiinalaisjohdossa Olmertin lupaukset saivat ristiriitaisen vastaanoton. Hallitsevan Hamas-liikkeen mielestä vankienvaihtotarjous ei ole riittävä; se on vaatinut tuhannen palestiinalaisvangin samanaikaista vapauttamista Shalitin kanssa.

Presidentti Mahmud Abbasin neuvonantaja Saeb Erekat puolestaan sanoi Abbasin olevan valmis neuvottelemaan Israelin kanssa lopullisesta rauhansopimuksesta.

Lähi-idän rauhantoiveet elähdyttivät ulkoministerikokouksessa

Lähi-idän rauhantoiveiden lisääntyminen elähdytti myös Tampereelle kokoontuneiden EU:n ja Välimeren maiden ulkoministereitä. Gazaan julistettua tulitaukoa ja sen nostattamia toiveita pidettiin hyvänä alkuna Lähi-idän rauhanhankkeelle.

Tampereen kokouksessa isäntänä toimineen ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan ilmassa on rohkaisevia merkkejä.

- Ensimmäistä kertaa Israelin ja palestiinalaisten rauhanhankkeessa on nähtävissä todellisia toivonpilkahduksia, Tuomioja sanoi kokouksen yhteydessä.

Samoin kuvasi asiaa Israelin ulkoministeri Tzipi Livni.

- On olemassa toivoa, vaikka tulitauko onkin vasta kaksi päivää vanha, Livni muotoili.

Israel ja palestiinalaiset sopivat tulitauosta Gazassa lauantaina, ja se näytti edelleen maanantaina pääosin pitävän. Toiveikkuutta lisäsivät myös Israelin pääministerin Ehud Olmertin poikkeuksellisen sovinnolliset lausunnot.

Israel liittyi Livnin mukaan tulitaukoon, koska se halusi antaa viestin maltillisille palestiinalaisille, joita ilman rauhaa ei hänen mukaansa alueelle saada.

Tulitauko ensi askel

Livni muistutti kuitenkin, että rauhan saavuttamisessa tulitauko on vasta ensimmäinen askel. Palestiinalaisten on myös päästävä sopuun uudesta kansallisen yhtenäisyyden hallituksesta, joka täyttäisi kansainvälisen yhteisön asettamat ehdot.

- Sitten kun näin on tapahtunut, voi Israel pääministeri Ehud Olmertin mukaan vapauttaa palestiinalaisia vankeja, Livni sanoi Tampereella.

Kansainvälinen yhteisö on vaatinut, että palestiinalaisten uusi hallitus tuomitsee väkivallan, hyväksyy Israelin kanssa tähän mennessä tehdyt rauhansopimukset ja vapauttaa palestiinalaistaistelijoiden sieppaaman israelilaissotilaan.

Myös ulkoministeri Tuomioja muistutti, ettei mikään tulitauko kestä ikuisuutta, jos poliittisella puolella ei samalla tapahdu edistystä.

Arabimaiden ryhmän johtaja, Egyptin ulkoministeri Aboul Gheit puolestaan tähdensi, että tulitauko on nyt saatava vakautettua ja kummankin osapuolen on sitä noudatettava.

Tampereen kaksipäiväiseen Euromed-kokoukseen osallistuu lähes 40 maata, sillä 25 EU-maan lisäksi paikalla ovat Algeria, Egypti, Israel, Jordania, Libanon, Marokko, Syyria, Tunisia, Turkki ja palestiinalaisten itsehallinto. Paikalla ovat myös EU:n tulevat jäsenmaat Bulgaria ja Romania.

Libya ja Mauritania osallistuvat kokoukseen tarkkailijoina.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat