Ollila kehuu Keskustan työreformia

Kokoomuksen puoluesihteeri Heikki A. Ollila antaa tunnustusta Keskustan jonkun vuoden takaiselle työreformille.

Kokoomuksen puoluesihteerin Heikki A. Ollilan mielestä keskustan vuonna 1999 tekemässä työreformissa on hyvää analyysiä ja kelpo ratkaisumalleja. -Asiakirjahan ei ole lainkaan hullumpi, hän kirjoittaa sanomalehti Ilkan kolumnissaan.

Ollila oli löytänyt työreformin keskustan kotisivuilta. Hän arvioi, että keskusta hylkäsi työreformin ohjelmastaan, ettei ay-liike hermostuisi. Ollila arvelee, että pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) katselee nyt voimattomana, kun valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) jakaa rahaa työllistämistoimiin. Niillä lievitetään oireita, mutta ei hoideta itse sairautta, Ollila kirjoittaa.

Hän huomauttaa, että Vanhanen oli itse työreformin pääkehittelijöitä. Ollilan mielestä SDP:n puoluesihteerin Eero Heinäluoman vaatimukset irtisanomissuojan kiristämisestä eivät lupaa hyvää. -Irtisanomisten vaikeuttaminen nostaa työllistämiskynnystä, Ollila kirjoittaa.

Keskustan entinen puheenjohtaja Esko Aho harmitteli työreformin hylkäämistä sunnuntaina Aamulehden ja Turun Sanomien haastattelussa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat