Olli Rehn: Rusi-epäilyille on vaihtoehto

Professori Olli Rehnin (kesk.) mukaan suojelupoliisi on ollut jo touko-kesäkuun vaihteesta toisen epäillyn jäljillä samassa vakoilujutussa, jossa professori Alpo Rusia epäillään törkeästä vakoilurikoksesta.

Rusin puolustajaksi julkisuudessa ryhtynyt Rehn sanoi tänä iltana Yleisradion A-Talk-ohjelmassa, että hän on omissa selvityksissään pyrkinyt osoittamaan, että Rusiin kohdistuneiden epäilyjen rinnalla on vaihtoehtoinen mahdollinen kehityskulku, joka osoittaa ensimmäisen eli Rusin syyllisyyden mahdottomaksi. Rehn sanoi olevansa loukkaantunut siitä, että suojelupoliisi pitää "yksityisiä selvityksiä" haitallisina vakoilujutun esitutkinnalle.

-Pyrimme keräämään aineistoa, joka selvittää asian todellisen laidan, kuka kenties on syyllinen, mihin jäljet johtavat ja mikä on ollut Alpo Rusin rooli, Rehn sanoi. Rehnin mukaan hänen selvityksissään on tutkittu, minkälainen DDR-agentti on kyseessä ja mitä reittiä tietoja on kulkenut.

-Tietojeni mukaan, käsitykseni mukaan suojelupoliisi on ollut jo erään toisen epäillyn jäljillä kesäkuun alussa, touko-kesäkuun vaihteessa, Rehn sanoi.

Rehnin selvitysten perusteella tutkimusten kohteena oleva entisen DDR:n tiedustelupalvelun arkistoissa oleva rekisterinumero XV/11/69 on ehkä DDR:n edustuston palveluksessa ollut työntekijä, joka on saanut aineistoa yhdeltä tai useammalta lähteeltä.

Rehn kyseenalaisti sen, että suojelupoliisi on informoinut eri tahoja Rusiin kohdistuneista epäilyistä ennen kuin Rusia itseään kuultiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat