Olkiluodon ydinvoimalan ykkösyksikkö sammui

Teollisuuden Voiman Olkiluodon ydinvoimalaitoksen ykkösyksikkö sammui tänään reaktorin pikasulkuun. Pikasulku tapahtui automaattisesti, koska laitos ei onnistunut siirtymään omakäyttöteholle sähkön siirtoverkossa ilmenneen häiriön jälkeen.

Reaktorin pikasulku on ydinvoimalassa melko harvinainen tapahtuma. Sellainen sattuu ehkä kerran vuodessa. Säteilyturvakeskus ryhtyi tänään selvittämään tapahtumaa. Keskuksen alustavan arvion mukaan tapahtuman vakavuusluokitus on ydinlaitostapahtumien kansainvälisellä asteikolla alin eli nolla. Vaikka omakäyttöteholle siirtyminen ei onnistunutkaan, ydinvoimalan turvallisuusjärjestelmät toimivat häiriötilanteessa kuten niiden pitääkin.

Asennustyö aiheutti häiriön?

Olkiluodon ydinvoimalaitoksen ykkösyksikkö menetti tänään iltapäivällä yhteyden valtakunnan 400 kilovoltin sähköverkkoon Rauman kytkinlaitoksella tapahtuneen häiriön vuoksi. Kytkinlaitos on osa Rauman ja Olkiluodon välistä 400 kilovoltin linjaa.

Tuotantojohtaja Rauno Mokka Olkiluodon ydinvoimalasta arveli, että Rauman Hevossuon kytkinlaitoksella oli tehty joitakin toimenpiteitä, joiden yhteydessä suojamekanismi oli lauennut ja siirtoyhteys katkennut. Mokan arvion mukaan ykkösyksikkö saadaan toimintaan viikonlopun aikana.

Omakäyttöteholle siirtyminen ei onnistunut

Verkkohäiriön sattuessa ydinvoimalaitoksen on suunniteltu siirtyvän ns. omakäyttöteholle, jolloin se ottaa tarvitsemansa sähköenergian omalta päägeneraattoriltaan. Ydinvoimalaitos tarvitsee sähköä pumppujensa pyörittämiseen ja moniin muihinkin toimintoihin. Omakäyttöteholle siirtyminen ei kuitenkaan tänään onnistunut.

Säteilyturvalaitoksen johtajan Lasse Reimanin mukaan voimalaan yritettiin ottaa häiriötilanteessa sähköä myös valtakunnan 110 kilovoltin verkosta, mutta sekään ei onnistunut täydellisesti. Reimanin mukaan syynä oli verkon vaihdoksessa tapahtunut lyhyt jännitekatkos. Kun sähköä ei tullut valtakunnan verkosta, laitoksen omat dieselgeneraattorit lähtivät käyntiin.

Koska omakäyttöteholle siirtyminen ei tapahtunut suunnitellulla tavalla, laitoksen automaattiset suojausjärjestelmät sammuttivat reaktorin pikasululla. Reaktori sammui muutamassa sekunnissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat